Rouva Verlund seisoi aitauksen ulkopuolella. Lorenz tunsi hänet heti, vaikka hänen mustankiiltävät hiuksensa olivat vallan harmaiksi muuttuneet; mutta hän oli sievä, ja pukunansa oli säällinen musta villahame, eikä vanha silkkirääsy niin kuin ennen.
"Herranen aika, se oli Lorenz sittenkin! Minä olen usein teitä muistellut, sillä minä poikkeen tähänkin joka kerta tuolla ylempänä Ferdinandin luona käydessäni, ja siellä minä joka päivä olen. Se on ainoa ilo, mitä minulla on, kun saan hänen hautaansa katsella. Tuolla hän lepää ylempänä kummulla, minun poikani, ja siellä on hänellä kaikki niin hienoa. Siellä ylhäällä onkin hienoin osa; ja ne ovat kaikki pelkkiä ylhäisiä, jotka siellä lepäävät; sillä siellä tulevat haudat kaksihintaisiksi, koska ne siellä täytyy kallioon särkeä; mutta siellä he sitten lepäävätkin niin kuivalla ja niin hyvin. Ja sitten minä olen vielä niin kauniin semmoisen marmoriristinkin ostanut, jossa on kyyhkynen päällä ja avoin kirja alla, johon hänen nimensä on kullatuilla kirjaimilla piirretty. Mutta kallis oli sekin".
"No, menette kait hyvin eteenpäin vaan, rouva Verlund?"
"Kyllä, Jumalan kiitos; pieni kauppani kannattaa oikein hyvin, enkä minä nyt paljoa mitään tarvitsekaan, minä yksinäinen nainen. Siksipä Ferdinand saakin niin hienosti levätä, ja siitä minä ylpeilen".
Eukko raukka, ei hänellä mitään muuta ollut, minkä hyväksi elää, kuin poikansa, poika vielä nytkin, vaikka hän jo kuollutkin oli.
"Mutta teidän vanhemmillannekin on oikein kaunis hauta," jatkoi rouva Verlund. "Se on neiti Norderud, joka sitä hoitaa. Minä näin hänet täällä pari päivää sitten. Hän on oikein herttainen tyttö ja erinomaisen nuorelta hän vielä näyttää, vaikka varmaan jo lähellä kolmeakymmentä onkin. Niin, valkoveriset ihmiset pysyvät aina niin kauniina. Tietysti te menette Falkestadiin sukulaisianne tervehtimään?"
"Kyllä niin olen aikonut".
"Asetutteko nyt jo lepoon tänne kotimaahanne Norjaan?"
"En tiedä sitä vielä".
"No niin, me tapaamme kyllä toisemme useamminkin. Teidän täytyy tulla tänne ylös Ferdinandia tervehtimään. Siellä on hänellä niin hienoa, niin hienoa. Hyvästi siihen asti!"