Hän nyykäytti päätänsä, niin että paksut kultaiset korvakellukkaat heilahtivat, ja mennä piipersi pois hautain välitse.
Lorenz nousi myös ja lähti alaspäin kaupungille.
Matkalla hän pistäysi Vindahlilaisia tervehtimään. He asuivat entisessä paikassaan, ja heidän kodissaan oli kaikki siistiä ja säädyllistä.
Rouva Vindahl istui salissa neulomus polvillaan ja tutki rasvaista lainakirjasto-romaaniansa, ja pikku Gaston, joka oli jo suureksi pojaksi ylennyt, pinnisteli läksyjä päähänsä. Vindahl tuli nilkuttain sivuhuoneesta ja puristi hänen kättänsä.
"Terve tultuasi takaisin! Oh, hoh, miten sinä olet vanhentunut, ja näytät niin hivuneelta!"
"Niin, vuosien jäljet tuntuvat meissä kaikissa; vaikka ei samaa käy sinun rouvastasi sanominen. Hän kukkii kuin ruusu".
"Imartelija!"
"Niin, Georgine on hyvin pysynyt voimissaan, ja hän on kelpo vaimo, vaikka hän vielä nytkin romaanejansa tutkii. Niin, nythän sinä kait piakkoin kirjoitat aika paksun sepustuksen, jota hän saattaa lukea?"
"Oh, minä tosiaankin olen jo kirjoitukseni kirjoittanut", vastasi Lorenz synkästi.
"Oh, joutavia! Kuules, Georgine, tuopas lasi viiniä meille, niin saamme jutella vähäsen; ja sinä Gaston, saat vähäksi aikaa kävelemään mennä".