Hän oli kaunis, loistava ja sievä — hiukkasen vaan liiaksi pöhökasvoinen.
V.
Toivehikkaita poikia.
Nukketeaatteri oli pölyisenä ja halveksittuna nurkassa. Ei Lorenz esittänyt näytelmäkappaleita paperihenkilöillään eikä näytellyt kohtauksia ison salin kullatuilla tuoleillakaan. Hän häpesi sellaisia lapsellisuuksia.
Hän oli oppinut pitkät sarjat asioita näinä kahtena vuonna, joina Finne oli hänen kotiopettajanansa ollut.
Lorenz oli nyt viidentoista vanha, jotenkin pitkä ijälleen, ja vaikka hän nyt vielä eli niin sanottuja nulikkavuosiansa, huomattiin hänessä sangen vähän taikka ei ollenkaan konnankujeita, jotka kuitenkin tällä aikakaudella ovat tavallisia.
Mustan samettimekon ja kiiltonahkaisen vyön, jotka viime aikoina hänelle paljon surua olivat tuottaneet, hän oli nyt vaihtanut muodinmukaiseen vaatteukseen, irtonaiseen kaulukseen ja kaulahuiviin ja osaksi hän oli ruvennut Finnen sievää, vähän hervaantunutta käytöstapaa seuraamaan.
Kandidaatin kunniaksi täytyy kuitenkin sanoa, että hän oli oppilaalleen jotenkin runsaasti tietoja jakanut: sillä vaikka he viettivätkin kumppanuuden tapaista elämää, täytyi Lorenzin sentään aina säännöllisesti läksynsä oppia.
Finne oli sillä ajalla, minkä hän oli Falkestadissa viettänyt, varsin erinomaisella tavalla koko naispuolisen palvelusväen valtaansa saanut.
Ei punakaharainen Tominekaan enää punastunut, kun kandidaatti häneen silloin silmänsä iski, kun tämä pöydässä palveli. He harjoittivat nyt silmillänsä taukoomatonta sananlennättämistä aina silloin, kun ei neitsy Mikkelsen pöydän ääressä istunut ja rouva Falkin huomio oli ruokiin tarkistunut. Tilanomistaja ei milloinkaan mitään huomannut. Hän tuli päivä päivältä köyryselkäisemmäksi ja hajamielisemmäksi. Lorenz sitä vastaan tiesi kyllä hyvin, miten asian laita oli; mutta ei siitä mitään haittaa ollut. Finne oli hänelle opettanut, että miehet ovat lapsia ja naisten sydämet heidän leikkilelujansa, joilla he saattavat jonkun aikaa huvitella ja sitten heittää pois. Siitä ei mitään haittaa, vaikka ne särkyisivätkin. Keittäjä, Mari, oli ainoa, joka tähän saakka oli Finnen lumoavia ominaisuuksia vastustellut. Kun Finne eräänä päivänä oli partavettä alhaalta keittiöstä etsimässä, yritti hän Maria vyötäisiltä ottaa; mutta tämäpä antoi hänelle navakalla kädellään niin tuntuvan töyttäyksen, että kandidaatti kukertui lavitsalle ja loimautti kaikki lämpimän partavetensä uusille vaaleanharmaille housuilleen. Tämä voimannäytös ei sentään likimainkaan häntä yrityksistään peloittanut, vaan päin vastoin hänen lämpimiä tunteitaan tuota voimakasta hempukkaa kohtaan vielä enemmän tulistutti.