Neitsy Mikkelsen oli jo aikoja sitten hänen paulaansa langennut. Lorenz hämmästytti eräänä päivänä häntä juuri samallaisessa asemassa, missä hän seminarilaisen kanssa ennen kukkia pusersi. Heti virkosi pojassa taas entinen rakkaus vanhaa opettajaa kohtaan, ja hän vihastui heille kummallekin; mutta Finne ymmärsi heti hänet jälleen tyynnyttää; olihan Vindahl nyt saanut kauvan varrotun paikan pääkaupungin kansakoulussa eikä ollut pitkään aikaan itsestänsä mitään vihiä antanut, ja siitä neitsy oli ikävillään: ja sen vuoksi hän surevata vähän lohdutteli. Lorenz sai olla aivan levollinen. Eihän Vindahlilta häntä riistäisi. Mitä lohdutukseen tulee, niin oli seikka muuten varsin päinvastainen ollut. Finne itse oli, näet, teeskennellyt epätoivoinen olevansa, joka pääkaupunkilaista uskotonta naista suri. Ja eihän nyt neitsy hennonnut häneltä yhtä pienen pientä suukkosta kieltää, ja sitten hän otti vielä pari lisäksi. Siinä oli kaikki; mutta kun neitsy sitten, hyvän sydämensä vaatimuksesta, hänelle elinaikuiseksi lohduttajaksi tarjoutui, niin hän jyrkästi tämän hyljäsi. Ei hän milloinkaan voisi hänelle onnellista tulevaisuutta valmistaa, hän oli siksi liian kevytmielinen j.n.e. He olisivat vaan ystäviä, kuin veli ja sisar, ei mitään muuta. Neitsy kuljeksi syvästi huolissaan. Hän nuhteli siitä itseään, että oli uskoton ollut Vindahlille, josta hän sentään toden teolla piti, ja oli suutuksissaan kandidaatille; mutta kun tämä taas häneen hurmaavilla mustilla silmillään katsahti, silloin hän taas oli lumottu kuin kaniini lonkokäärmettä kohtaan. Hän itki usein kamarissaan; mutta ei hän itseänsä nokiseen esiliinaansa enää kuivaillut. Finne oli häntä siitä kieltänyt. Päin vastoin hän hankasi kalpeita kasvojaan saippualla ja pyyhinliinalla niin ankarasti, että hän toisinaan sai ruusuja poskiinsa noitten entisten nenänalaisten viiksiensä sijaan; ja ruusut kaunistivat häntä paremmin.
Lokakuun keskitienoilla oli paljo puuhaa Falkestadissa.
Lorenz oli ripille laskettava.
Norderudin matami oli sinne tullut juhlavalmituksissa avullisena ollakseen; sillä luonnollista oli, että silloin paljo vieraita tulisi.
Anette oli kotona. Hän oli vasta neljäntoista vanha ja laskettaisiin ripille vasta ensi vuonna.
Ei se piikoja ensinkään miellyttänyt, että Norderudin matami oli taloon tarkastuspoliisiksi tullut; sillä melkein semmoisena hän siellä esiintyi. Ei kukaan voinut olla varmassa turvassa hänen teräviltä silmäyksiltään.
Rouva Falk ei tosin taloudellisia velvollisuuksiaan laiminlyönyt. Kyllä hän piti kaikkia silmällä ja oli usein keittiössä; mutta kaikki se tapahtui paremmin ylhäisellä ja mahtavalla tavalla, ja sitä paitsi vieraat häntä usein pidättelivät.
Eräänä päivänä Norderudin matami tuli myöhään päivällispöytään. Hän oli leiponut tippaleipiä ja oli jotenkin ärtyisellä tuulella.
Parhaallaan hänelle liemiruokaa tarjotessaan lähetti Tomine silmillään sähkösanoman kandidaatille, joka heti siihen vastasi.
Norderudin matami kohotti päätänsä.