Lorenz istahti taas hänen viereensä.
"Tahdotteko nyt antaa minulle suudelman, niin kuin silloinkin, kun vielä pieni poika olin.'" sanoi hän ja kiersi kätensä hänen vyötäisilleen.
"Lorenz, joku liikkuu nurmikolla".
"Se on vaan Jens ajaja, joka tulee lippua alas korjaamaan. Minä näen hänen liverinsä napit".
"Hyi, häijy poika, antakaa minun olla!"
Gusta teki vaan heikosti vastarintaa. Lorenz jo kärventeli pitkällä suudelmallaan hänen huuliansa.
Samassa kuului kova paukaus, ja punerva valo levisi koko kentän yli.
Vieraat ryntäsivät puutarhaan, ja kokonainen kimppu raketteja kohosi ilmaan ja varisi kultasateena sieltä alas puihin.
Gusta ja Lorenz hypähtivät parkaisten ylös ja jäivät kauhistuneina seisomaan keskelle lehtimajaa komean, punertavan bengalitulen kirkkaimpaan valoon.
Se oli Norderudin matami, joka tahtoi sukulaisiaan hämmästyttää pienellä ilotulituksella ja joka oli käskenyt Jens ajurin illallisen aikana tarpeelliset varustukset tekemään ja päällisruoan jälkeen ne sytyttämään.