Puutarhan käytävät olivat lumilatkua täynnä, ja tuolla suurella nurmikolla, joka alkoi viheriöidä, oli vielä muutamia valkeita lumilaattoja.
Joulun aikana oli seminarilainen Vindahl neitsy Mikkelsenin morsiamenaan kotiinsa vienyt.
Häät, jotka olivat hyvin juhlalliset, vietettiin Falkestadissa, Kaikki tilanomistajan tuttavat olivat kauniita lahjoja antaneet; Norderudin matamilta, joka nyt oli yhtä käytännöllinen kuin muulloinkin, oli nuori pari saanut makuuvaatteet.
Kandidaatti Finne oli muuttanut kaupunkiin, jossa hän vuokrasi huoneen ja eli Gusta Londemannin sulhasuudella. Kihlaus julkaistiin uudenvuoden aikana, heti sen jälkeen, kun hän oli Falkestadin jättänyt.
Norderudin matami oli saanut niin vaikutetuksi, että hänet irti sanottiin, ja silloin päätettiin, että Lorenz lähetettäisiin pääkaupunkiin ja pantaisiin latinakouluun.
Rouva Falkin silmät olivat auenneet, ja hän alkoi havaita, ettei kandidaatti ollut sovelias opettaja hänen pojalleen.
Niin pian kuin Finne oli palkattomaksi joutunut, kosi hän virallisesti neiti Londemannia ja sai hänen myöntymyksensä.
Gusta oli siksi viisas, ettei pitänyt Lorenzin lapsellista ihastusta minkään arvoisena, ja hän iloitsi siitä, että hänen kihlauksensa Finnen kanssa oli omiansa tuota kuvaelmakepposta unhotuksiin saattamaan; sillä hänen kekseliäisyydestään huolimatta olivat Binbergin neidet ja jotkut muut hyvänsuovat sielut tuota lehtimajan kohtausta sillä tavalla selitelleet, että se melkein todellisessa valossaan ilmi tuli.
Kihlauksensa jälkeen kiusaili Finne toisinaan morsiantansa Lorenzin rakkaudella; mutta silloin hän vuorostaan sai muutamia hyväntahtoisia viittauksia punatukkaisesta Tominesta, jotka häneltä suun tukkivat.
Kuultuaan neiti Londemannin kihlauksesta kerrottavan, meni Lorenz omaan huoneesensa, otti puserretun ruusunsa ruusunkarvaisesta kotelosta, jossa sitä säilytettiin, ja polki sen muruiksi jaloillaan.