Hän luuli sydänvamman saavansa taikka jotakin muuta semmoista; mutta kun ei häneltä sen jälkeen unta eikä ruokahaluakaan puuttunut eikä edes tuntenut pakkoa runovärsyjäkään kirjoitella unohti hän huolensa pian.
Eikä se Gusta Londemann toden teolla niin erinomaisen kaunis ollutkaan — vallan liiaksi valkeaverinen ja melkein punatukkainen.
Ei hänellä ollut juuri paljoa tekemistä siihen aikaan, jonka tähden hän lueskeli Dickensin romaaneja ja Erik Baghin runoja ja lauluja.
Eräänä päivänä, kun vanhemmat olivat poissa, veti hän nukketeaatterin nurkastansa päivänvaloon, puhdisti pölyn kulisseista ja paperinäyttelijöistä ja asetti ne jälleen isoon saliin vanhalle paikalleen, sekä antoi taasen näytelmiä yksinänsä lukittujen ovien takana, juuri kuin Baijerin kuningas.
Siellä salissa oli niin kylmä, että hänen sormensa kohmettuivat; mutta vähitellen hän itsensä lämpimäksi näytteli.
Siellä nähtiin ivallinen huvinäytelmä, jossa kandidaatti Finne ja Gusta Londemann olivat päähenkilöinä ja piiat ensimmäisenä, toisena ja kolmantena rakastajattarena. Edellinen päähenkilö petti jälkimmäisen neljässä ensimmäisessä näytöksessä, ja viidennessä hänen täytyi naida keittäjä Mari, joka häntä pieksi, ja Gusta meni luostariin — vanhain neitien turvapaikkaan — jossa hän heittäytyi kahvijuopoksi ja kielikelloksi.
Aihe ei enää ollut aistikas eikä juonikaan hienosti suunniteltu, mutta häntä sekä huvitti että lohdutti sillä tavalta kuvina rangaista näitä kumpaakin petturia, jotka hänen ensimmäisen rakkautensa unelman ruhjoneet olivat.
Sitten hän antoi useampia samallaisia näytelmiä, aina lukittujen ovien takana; sillä eihän sopinut kenenkään tietää, että hän, joka nyt jo oli iso mies, vielä semmoisia lasten leikkiä harjoitteli.
Äiti näki kyllä, että nukketeaatteri oli jälleen esille otettu; mutta ei hän ollut sitä huomaavinansakaan.
Hän kun sai oleksia aina niin yksinään! Täytyipä hänellä jotakin aikansa kuluksi olla. Nyt hän jo pian oli kaupunkiin menevä ja lukuja alkava, ja silloin hän kyllä saisi vakavampia asioita miettiäkseen.