Ja sitten hän kertoi kaikki, mitä oli tapahtunut.
Norderudin matami istui siunaaman aikaa mietteissään.
"Norderud, sinun täytyy ostaa talo!"
"Mikä talo?"
"Siunatkoon sinua, Norderud, älä nyt ole noin tuhma. Falkestad tietysti".
"Mitä me sillä teemme? Onhan meillä jo talo entiseltä".
"Me muutamme sinne. Täällä Norderudissa on kaikki niin vanhaa ja hävinnyttä, että on hyvä saada kunnollinen talo asuakseen; ja jos Anette kerran miehen saapi, ja sen hän kyllä saakin, niin silloin me saatamme tämän vanhan könsämme korjata ja muuttaa tänne jälleen. Ei meidän sukutalomme saa huutokauppa-vasaran alle eikä vieraisiin käsiin joutua, niin kauvan kun Ragnhild Falk elää ja hänellä on sen verta omaa kuin nytkin. Älä itke, Beate, kaikki voi jälleen hyväksi kääntyä".
"Jumala sinua siunatkoon, Ragnhild, sinä olet aina niin järkevä ja hyvä, kun apua tarvitaan".
"Ette ole tähän asti paljoakaan minun apuani tarvinneet, ja minä toivon, että te eteenkin päin omin apuinne toimeen tulette. Olettehan nuoria ja ravakoita kumpainenkin. Jäähän teille kuitenkin niin paljo jäljelle, että voitte Kristianiassa pientä kauppaa alkaa, ja sillä tavalla te pääsette erillenne, täkäläisistä seurusteluista. Ehkä veljestäni tulee hyvä kauppamies; maanviljelijäksi ei hän ole koskaan kelvannut. Siellä sinä myös voit Lorenzia silmällä pitää. Jos hän olisi siellä saanut yksikseen olla ja lukea ja kuvitella tilanomistajaksi tulevansa, niin olisi hänestä luultavasti hylkiö tullut. Nyt hänestä saattaa kentiesi säällinen ihminen tulla. Kas niin, tässäpä onkin Martine kahvineen. Otapas nyt oiva kupillinen! Se lämmittää".
Rouva Falkin täytyi hymyillä kyyneleet silmissä.