"Hyvästi!"
"Hyvästi, rakas Beate", sanoi Amalie. "Me tahtoisimme niin mielellämme kutsua sinut luoksemme kylpemään viikoksi taikka niin kesän kuluessa, mutta meillä, paha kyllä, on niin pula tiloista".
"Kiitoksia, enkä minäkään tahdo kotoani jättää".
"Ei, eikä, suoraan puhuen, sinullekaan olisi hauskaa tulla sinne meidän pieneen juorukaupunkiimme sellaisten olosuhteiden aikana, joissa nyt elät. Hyvästi, sano terveisiä miehellesi ja pojallesi".
"Kiitoksia. Hyvästi!"
"Hän on yhtä ylpeä kuin aina ennenkin", sanoi Hilda, kun he ulos olivat tulleet. "Eikä luotua sanaakaan virkannut meidän uusista hameistamme. Minä luulin niiden näkemisen häntä huvittavan, mutta ei hän tietysti meille sitä iloa suonut, että olisi sanonut: ne ovat kauniit".
"Niin, ihmiset ovat niin kummallisia tässä maailmassa", sanoi Amalie huoaten.
Rouva Falk veti huojennuksen henkäyksen heidän mentyänsä.
Vähän sen jälkeen tuli Falk päivälliselle.
Hän oli paljon muuttunut. Selkä oli entistä enemmän köyristynyt, hiukset harmaantuneet, ja hän näytti väsyneeltä.