"Sepä oli surullista!"
"Kyllä, täällä maailmassa kuulee niin vähän ilahuttavaa", sanoi Amalie.
"Minnekä se Lorenz katosi?" kysyi Hilda.
"Hän on omassa huoneessaan ja lukee".
"Kaikki sanovat, että hän on niin toivehikas. Saat vielä nähdä, Beate, että hänestä tulee suuri kirjailija. Ajattelepas, silloin saat nähdä hänen nimensä sanomalehdissä. En voi unhottaa sitä, kun isä kuoli. Silloin 'Tilskueren' sisälsi niin kauniin pikku pätkän hautauksesta. Me olemme leikanneet sen irti ja säilytämme sitä".
"Nyt hänen täytyy ensin toimittaa tutkintonsa suoritetuiksi. Sitten on hänellä vasta aikaa ajatella, miksi hän rupeaa".
"Hän onkin vielä niin nuori. Ja miehesi, miten hän uudessa tilassaan viihtyy?"
"Hän työskentelee ja puuhaa aamusta iltaan saakka. Hänellä on vaan pieni poika apunansa".
"Raukka! Niin, maailma antaa niin monta kovaa kolausta".
"Mutta nyt meidän täytyy mennä", sanoi Hilda. "Me seisomme tässä ja viivytämme sinua juuri päivällisen aikana. Hyvästi!"