Hänen kauniit vehreänharmaat silmänsä olivat kentiesi vähän synkkämielisemmiksi tulleet ja kasvot kalpeammiksi entisestään; muuten hän oli yhtä hieno, hento ja kauniisti puettu kuin ennenkin hyvinä päivinään.
"Hyvää päivää, Beate kulta, miten jaksat? Herranen aika, miten suuria muutoksia on tapahtunut näinä viimeksi kuluneina vuosina, joina emme ole toisiamme nähneet; mutta meitä ilahuttaa sentään, että sinulla on näinkin hauska koti. Oli tosiaankin vaikeata löytää tätä katua. Me olemme, näetkös, tottuneet kulkemaan vaan paremmilla kaduilla; mutta minä sanoin Hildalle, että se olisi sekä väärin että häpeällistä, että me olisimme Kristianiassa emmekä kävisi sinua tervehtimässä. Juuri nyt saattaa sinulle olla hauskaa nähdä, etteivät vanhat ystäväsi ole sinua unhottaneet".
"Te teitte sangen kauniisti tänne tullessanne", vastasi rouva Falk vähäsen nuivasti.
"Siellä kotikaupungissa, näet, he juoruavat niin paljon yhtä ja toista, ja siellä he myös puhuivat, että te eläisitte täällä niin niukoissa varoissa", sanoi Hilda ja korjasi kuvastimen edessä parisilaista hattuansa oikeaan asentoon.
"Ei meidän. Jumalan kiitos, ole tarvinnut turvautua kehenkään vanhoista ystävistämme, ja minä toivon, ettei meidän vastaisuudessakaan tarvitse sitä tehdä".
"Niin, se on totta tosiaankin parasta", sanoi Amalie ja suori päällyshameensa paria atlaskaista ruususolmua.
"Tiedättekö mitään uutisia kotipuolesta?"
"Tiedät kait, että kandidaatti Finne ja Gusta ovat naimisissa?"
"En".
"Niin, ja vanha tohtori kuoli kuukauden kuluttua häiden jälkeen. Eikä hänen jälkeensä jäänyt tutuistakaan muuta omaisuutta, kuin pieni talo sisustuksineen. Siinä Finne pettyi. Herra tiesi, millä he elänevät, ja Finne on niin taipuvainen juomaan. Hän istuu ravintolassa päiväkaudet".