XII.
Äidit.
Myöhään illalla jouluajan lähetessä rouva Falk istui huoneessaan ja ompeli. Hän oli jo aikoja sitten puodin sulkenut, mutta ei mielinyt levolle mennä, ennen kuin Lorenz kotiin tulisi.
Näinä kuukausina, sen jälkeen kun hänen näytelmänsä oli niin loistavasti onnistunut, oli hän viipynyt kaupungilla joka ainoan illan.
Milloin oli näytelmiä, harjoituksia ja johtokunnan kokouksia Ylioppilasyhdistyksessä, milloin taas lahjamyyntejä, milloin tanssihuvia ja yksityisiä seurusteluja.
Nuori kirjailija, joka oli niin lahjakas, joka osasi niin sukkelasti kirjoittaa, niin mainiosti näytellä ja niin hauskasti kupletteja ja lauluja laulaa, oli kaikkialla suosittu ja hyvin haluttu vieras, vallan liiaksi haluttu, ajatteli rouva Falk hiljaisena itsekseen; mutta eihän millään tavalla äidin käynyt sanallakaan moittiminen sitä elämätä, jota hän vietti.
Eipä hän milloinkaan itseänsä humalaan juonut eikä huonoja seuroja etsinyt, ja kaikki ihmiset häntä niin onnelliseksi ylistelivät, kun hänellä niin lahjakas poika oli.
Armeliaat ylhäiset rouvat, jotka toimikunnissa olivat Lorenziin tutustuneet, tulivat häneltä voita ostamaan, ja nuoret naiset, joiden haaveilun esineeksi hän oli ylioppilas-näytelmissä tullut, tekivät tikustakin asian puotiin pistäytyäkseen ainoastaan Lorenz Falkin äitiä näkemään.
Entäs tutkintovalmistelut? No, niistä nyt ei, paha kyllä, juuri mitään tullut, ja kauvan varmaan tulisi aikaa kulumaan, ennen kuin hän saattaisi jotakin ansaitsemista ajatella. Nyt hän sitä vastaan ainoastaan kulutti jotenkin paljon.
Rouva Falk katsoi huoaten kelloa. Se oli jo kaksitoista tulossa.