Kapteeni soitti, aivan koko huoneus vapisi. Muuan vähemmin siistiasuinen palvelustyttö tuli ovea avaamaan. Belskovia tartuttiin olkapäihin ja johdettiin käytävää myöten valaistuun huoneesen.
Se oli pieni salonki yksinkertaisine vaan hyvästi hoidettuine huonekaluineen. Seinällä ei riippunut mitään purjehtivan laivan kuvaa kullatuissa puitteissa, niinkun merikapteenien kodeissa on tavallista, vaan erään tunnetun tanskalaisen näyttelijän valokuva. Se oli luultavastikin perintö Freybertin vanhemmilta. Eräässä nurkassa seisoi nukketeaatteri ja sen vieressä riippui kitarri.
Pöytä oli katettu: varsin vankka tanskalainen iltanen makkaraa, sylttiä ja muita kodikkaita ruokia.
Pöydän luona istui kaunis, vaalea nainen ja mustasilmäinen, noin neljännellä vuodellaan käyvä poika. Äiti asetteli juuri hanhipaistin viilekkeitä leivälle ja poika seurasi jännitetyllä tarkkaavaisuudella tätä viehättävää leikkelykoetta. Sohvalla makasi muuan pieni olento ja kehdossa, kaukana nurkassa uinaili kaikkein nuorin.
Kun he astuivat sisään, nousi nuori rouva ja käveli heille vastaan.
— Täällä näet minun vaimoni. Hän ei ole mikään suuri, mutta erittäin hyvä, ja tässä on minun koulutoverini Henrik Belskov, rikas norjalainen, joka on tullut tänne Kööpenhaminaan huvitellakseen itseään ikävyydellä tai ikävöidäkseen huvittelemalla. Katsoppa häntä, eikö ole uljas?
Tuo valkea käsi tiamanttisormuksineen pistäysi turkinhihasta ja puristi nuoren rouvan kättä. Rouva tervehti ystävällisesti ja suoranaisesti eikä näyttänyt ollenkaan ujostelevansa tai kummailevansa tätä myöhästä käyntiä.
— Minä pyydän anteeksi, että tunkeudun teille tämmöisenä aikana päivässä.
— Se on hyvin tavallista, että minun mieheni näin iltasin tuo yhden tai toisen tuttavansa tänne, ja jos tahdotte pitää hyvänänne mitä meillä on tarjota, olette sydämmellisesti tervetullut.
Samalla tuli viereisestä huoneesta nuori hehkeä tyttö. Hän oli rouvan näköinen joskin kauniimpi, hänellä oli aivan samanlaiset mustanloistavat silmät kuin äidillä ja pienokaisilla. Hän oli puettu mustaan äidilliseen villaleninkiin ja hieman veikistelevästi oli hän asettanut valkean, punonnaiskoristeilla somistetun esiliinan eteensä.