— Se on täällä nurkassa. Minä omistan sen yksinäni ja senvuoksi ei minulla olekkaan mitään kinastuksia osakkaitten kanssa.
Hän veti syrjään verhon, joka oli peittänyt pientä nukketeaatteria, veti esiripun ylös ja näytti kauniita paperilaitoksia.
— Tässä saan Teille esittää muutamia henkilöitä. Täällä on primadonna. Se on jo jotenkin kulunut taiteen palveluksessa joten minun on täytynyt liisteröidä paperitukeita hänen selkäänsä, hän nähkääs on siinä suhteessa aivan yhtä käytännöllinen kun oikeatkin primadonnat. Täällä on meidän komiikkeri. Se on yleensä pulska poika, eikä ole itserakas eikä ylpeä, niinkuin herrat komiikkerit tavallisesti ovat. Täällä näette meidän "luonnottaremme" (ingenue'mme), ja huomatkaapa, että se on kiiltopaperista. Minä olen muodostellut sen laatikon kannesta. Hän näyttelee mitä rollia tahansa ja se juuri onkin harvinaista nykyaikana, jolloin nuoret naiset alkavat näytellä "luonnottarien" osia vasta hyvän matkaa neljättäkymmentä käydessään ja kadotettuaan kaiken pirteen nuoruuden tuoksunsa.
— Hyi, miten sinä olet ilkeä, sanoi Rikke.
— Oho, en tahdo kuitenkaan kieltää, ettei löytyisi arvokkaita poikkeuksiakin niinkuin esim. sinä, pikku kälyseni. Mutta ne ovatkin semmoisia alkuperäisiä luonnon jalokiviä, etteivät ne tee mitään sitoumuksia, sillä jonakin kauniina päivänä voi tulla tuommoinen teikkari kuin esim. Belskov ja saada heidät suostumaan rouvan rollia näyttelemään.
Rikke kallistausi alemma käsityönsä ylitse.
— Näytä nyt meille joku kappale, isä! pyytelivät pojat.
— Jospa nyt sitte näyttäisin jonkun ikivanhan kappaleen. Se onkin nykyjään käytännössä ja on helposti näyttämölle asetettu. Minä otan pari paperinukkea ja asetan ne näyttämölle puoleksi tunniksi puhelemaan puuta heinää. Se on sitte ikikappale.
— Mutta etkö sinä näyttele joskus myös uudempia realistisia kappaleita?
— En, lapset pitävät enemmän vanhasta romanttisesta suunnasta, jossa kaikki viisi kuvaelmaa kumpuaa viattomuutta ja hyve saa voiton loppukohtauksessa. Sen sijaan uudenaikaisissa kappaleissa sankarittaret ovat kadottaneet viattomuutensa jo ennenkun esirippukaan nostetaan, mutta semmoisia kappaleita eivät he vielä, Jumalan kiitos, ymmärrä. Mutta te voitte olla varmoja siitä, että kun he tulevat kaksitoista vuotiaiksi, niin he haukottelevat minun siveellisille näytelmilleni, ja muuten minä otaksun, että kun he pääsevät "miesten lukuun", niin he jo itse alkavat kirjoittaa realistisia draamoja, jotka saavat isänäidinkin haudassaan punastumaan.