— Jos näin kulkisimme Itäkadulla, niin saisitte nähdä, mitä melua se herättäisi.
Vaan siitäpä ei vaaraa. Ainoastaan pari merimiehenvaimoa pistivät päänsä kukkaruukkujen lomista ja jonkunlaisella ihmettelyllä katselivat heitä. Muuten oli kaupunki kuin kuollut.
— Olenko minä raskas?
Hän kohotti katseensa Lottaan ja näytti hymyillen valkoisia hampaitaan.
— Mielelläni kannan teidät vaikka Malmöhön saakka.
Lotta taivutti päätään hiukan ja katseli hänen voimakasta, auringonpolttamaa niskaansa.
Hän oli tosiaankin varsin miellyttävä.
— Tiedättekö mitä, sanoi Lotta, tämähän on vallan romanttista. Aivan kuin Paul ja Virginia.
— Keitä olivat he?
— He olivat romaanin nuorisoa. Poika kantoi tyttöä veden ylitse.