— Mutta minäpä en irtaukaan sinusta, sanoi hän. — Sinä saat kantaa minua läpi koko elämän.
— Ja minä olen käsilläni kantava sinua aina samalla tavalla kuin tänään ja hän katsoi lemmekkään syvästi Lotan silmiin.
Ulkopuolella kaupungin porttia laski hän Lotan maahan ja otti kyytimaksun tuon vaaleansinisen babyhatun lierien alla.
Kun he tulivat Skanörin kestikievariin, oli pastori varsin huonolla tuulella. He olivat odottaneet jo pitkän aikaa päivälliselle.
— Mutta hyvänen aika, mitä te oikeastaan olette tehneet?
— Me olemme kihlautuneet setä, sanoi Lotta, ja ainapa tuokin aikansa vaatii.
— Kihlauneet! huudahti pastori. — Tuleeko sinustakin, pyntätystä kööpenhaminalaisnukesta, talonpojan vaimo? Minä olen varma, että se käy sinulle vaikeaksi.
— Se ei liene ainakaan vaikeampaa kuin kulkea Falsterbon kaduilla. Ja kun me kerran pääsimme tämän hiekkameren läpi niin — — —.
— Niin, elämä on myös tuommoinen hiekka-aavikko, mutta se on useinkin hyvin vaikeaa kulkea, keskeytti pastorin rouva.
— Mutta kun Lave ottaa minut käsivarrelleen, niin me hyvin kyllä sukeumme tuosta aavikosta, sillä hän on niin hirveän voimakas, ja hän kohotti hellästi pystynenäänsä Laven auringonpaahtamia kasvoja kohden.