Tuntui harmilliselta, että hän oli heittänyt babyhatun päästään, sillä varmaankin olisi hän taasen mieluummin ollut sen lierien suojassa.
Mutta, kunhan lähdetään kotimatkalle — — —!
Jäätelöannos.
I.
Rouva Breinesin naiskammiossa oli hauskaa.
Huonekalut olivat sinisellä atlaksella verhotut ja tuolit kullatut. Siellä täällä oli muutamia sinisellä atlaksella päällystettyjä ja kultaompeluksilla sekä silkkikoristeilla somistettuja etager-hyllyjä ja suuri joukko jos jonkinlaisia puuhkioita ja pateereja tai miksi kaikiksi sanottaneekaan noita täytetyitä, pyöreitä, neliömäisiä ja soikeita kappaleita atlaspäällyksillä ja aivan tarpeettomalla määrällä silkkinauhoja ja koristeita.
Nurkassa, lähellä ikkunaa oli muuan pystypiaano takapuoli huoneesen päin käännettynä. Jos istuutui piaanon eteen, niin aivan hävisi tänne monien lehtikasvien ja joka puolta ympäröiväin huonekalujen muodostamaan, troopilliseen rouvan pikku Eedeniin.
Hiljaista ja rauhaisaa oli täällä pikku kammiossa; ei ainoataan ihmistä. Lempeä, miltei uinuttava valaistus väikkelehti täällä, kullattu kattoruunu oli sytytetty ja lamppua samoin kuin kirjotuspöydällä olevaa kynttilääkin peitti sinervät varjostimet.
Sininen silkkiverho oli vedetty oven suojaksi, mutta viereisestä huoneesta kajausi tanssinsäveleitä ja vilkkaan keskustelun tihinää. Talon isäntä, tukkukauppias Breine piti tänä iltana kemuja.
Sävelet herkesivät hetkiseksi, verho työnnettiin syrjään ja ovessa näyttäysi korkeahko, soleva naisvartalo.