— Sinäpä näytät olevan varsin hyvällä tuulella, sanoi Breine häiriyneenä.
— Mutta samaa tuskin voitanee sanoa tukkukauppiaasta, lisäsi Stella hymyillen.
— Päin vastoin, minä olen juuri mitä helakammalla päällä.
— Uskoppa häntä, Stella, sanoi rouva. Minä näen jo nenästäkin, että hän on varsin riidanhaluinen. Hän on tullut tänne yksinomaan saadakseen väittelyä alkuun.
— Siinä tapauksessa lienee parasta turvautua pakoon.
— Ymmärtänettehän hyvinkin, että vaimoni laskee pilojaan.
— Mutta minun täytyy sittekin tanssisalonkiin. Jumala tietänee kuinka monta tanssia lienenkään unohtanut ja jollen aikoinani mene velkaani suorittamaan, voi piankin velkojani tulla ja väkisin laahata minut sinne.
Hymyillen vetäytyi hän pois ja jätti tuon aito parin kahden.
Breine heittäysi nojatuoliin ja alkoi sormineen pöytään rummuttaa. Fanni kohousi suoraksi sohvalla:
— Ole hyvä ja aiota, sen parempi mitä pikemmin. Eihän sinua nyt mikään estäne. Minä olen valmis pahimpaan.