— Jaa, tätä en minä voi kauvemmin kestää. Pitänee alottaa toinen tanssi.
Hän hykerteli viuhkaa käsissään ja ratsis — elfenluinen varsi oli kappaleina.
— Siitä näyttää tulevan yhä parempaa, ystäväiseni. Minua ei ollenkaan kummastuta, jos alat rikkoa peilejä ja ikkunaruutuja.
— Siihen minulla kyllä voisi olla hyvä halu.
— Ja eihän sinulle pitäisi olla minkäänlaisia vastuksia. Kenties minäkin voinen olla joksikin avuksi. Täällä on hiilikoukku. Sinä voinet alottaa kuvastimista ja minä posliinivaaseista ja muista pikkukapineista.
Häpeissään ja hiukan nolostuneena vaimonsa levollisuudesta viskasi hän rikkonaisen viuhkan pöydälle, ja aikoi lähteä kun sisään astui nuori herra vahtimestari Olsenin johtamana.
— Olkaa hyvä — herrasväki on varmaankin täällä sisällä.
Hän oli korkeavartinen, komea nuori mies reippaine, hiukan ylpeine kasvonpiirteineen. Hänellä oli vaaleat käherät hiukset, ja pari tuuheita, vaaleahkoja viiksiä siihen kuuluvine pujopartoineen.
— Häirinnenkö teitä hyvinkin?
Breine kääntyi innokkaasti ympäri.