— Aseta se tähän pöydälle ja hanki minulle samanlainen, sanoi Georg kärsimättömästi. Minä tarvitsen hiukan virvoketta, mumisi hän puoleksi itsekseen.
— Heti, herra, heti. Haluatteko ehkä mitään muuta?
— En, kiitoksia, voitte mennä!
Stella istui edelleen kiharainen päänsä käsiin vaipuneena, valkea niska oli kaareunut ja osa hienomuotoista korvaa häämötti jättiläismäisten, lohenväristen ruusujen keskeltä, jotka hänen olkapäitään somistivat. Georg huomasi olleensa liian kova.
— Neiti!
Hän kohotti päätään tuo entinen uhkamielinen välähdys mustissa silmissään.
— Onko teillä mitään muuta sanottavaa?
— Minä olen semmoinen tulisukka, minä pikastuin askein, minä tahdoin vain — —
— Te tahdoitte vain kostaa ivan ivalla ja nöyryyttää minut. Olkaa huoletta, herra Felsen, Te olette täydellisesti saavuttanut tarkoituksenne.
— Neiti!