— Kuulehan Fanni, sanoi Stella.
— Mutta sinulle, enemmin kuin jollekulle toisellekaan, ei onnistu häntä minulta riistää. Tästälähtein pidän minä hänestä vielä enemmin, ja hän kiersi kätensä miehensä kaulalle.
— Päästä minut, sanoi Breine ja tempasi itsensä irti. — Minä tahdon eroa!
— Mutta minäpä en tahdo.
Juuri silloin astui Georg Felsen sisään.
— Anteeksi, että häiritsen, mutta minä suoriun pian. Minä olin jo mennyt ja ajattelin kirjottaa, mutta arvelin suullista selvitystä kuitenkin paremmaksi.
— Minä vetäydyn syrjään, sanoi Stella.
— Ei neitiseni, mitä minä sanon, voitte kernaasti kuulla. Suonette kenties anteeksi käytökseni teitä kohtaan. Kun minä taasen heitän hyvästit isänmaalleni ja nyt luultavasti ainiaaksi, soisin ettette katkeruudella minua muistelisi.
— Te matkustatte? kysyi Fanni.
— Niin rouvaseni, en voi kauvemmin viipyä senvuoksi, mitä välillemme on sukeunut.