Linna korkea, linna korkea,
Haamu oot sinä päällä maan,
Murhe haikea, murhe haikea
Huokaa kauttasi kaihojaan.
Päivän kauttaaltaan, päivän kauttaaltaan
Kuljin huoneesta huoneesen;
Minne tulinkaan, minne tulinkaan,
Seisoin vaiti ja vavisten.
Joka loukosta, joka loukosta,
Katsoi aika, mi mennyt pois;
Ja sen peittona, ja sen peittona
On kuin miekka ja harso ois.
Katsellessani, katsellessani
Harso haljeten jakaantui,
Silloin puoliksi, silloin puoliksi
Miekka välkkyvä paljastui.
Mitä silloin näin, mitä silloin näin,
Sit' en kertoa konsaan voi;
Mutta mielessäin, mutta mielessäin
Monet aattehet kummat soi.
Murheest' itkin ma, murheest' itkin ma,
Tuska ahdisti rintaa mun,
Linna korkea, linna korkea,
Haudan-synkässä saliss' sun!
Pois kun kiiruhdin, pois kun kiiruhdin,
Heitti laskeva aurinko
Mulle hyvästin, mulle hyvästin;
Ilta tummeni mailla jo.
Katkelmia.
Charlottelle.
Kuin yölehdokkikin, joka verhoon tuoksunsa peittää,
Lempensä nainen myös rintahan kätkevi niin;
Lempeä etsivi hän, yhä lempeä, lempeä yksin,
Tahtoen helmahan sen vaipuen riutua pois.
Armas, lempeä aina sa löytäös runsahin määrin;
Mut vihan hallava jää luotasi pois pysyköön!