Sen jälkeen taaskin pappi riensi juominkeihin
Ja ystävien korttiseurueihin;
Mut sairas äkkinauruun remahti
Ja puri hampaitaan ja — kylmeni.
Lutherin Postillaan
Oi, kuin suloinen
Ääni on, mi luota Jumalan
Evankeljumin tuo sanoman,
Joka saarnaa hyvää, lohduttaa
Rintaa herännyttä, pelkoisaa,
Kertoo ihanuutta Kristuksen,
Uskon elämää ja autuuden;
Oi, kuin suloinen!
Oi, kuin autuas
Sielu on, mi luota Jumalan
Evankeljumin saa sanoman,
Ja sen rauhanaan ja lohtunaan
Rintaan sulkee riemuss', surussaan,
Näkee ihanuutta Kristuksen,
Voittaa uskon, löytää autuuden!
Oi, kuin autuas!
Oi tokkohan?
Sin' yönä, kun Juudas petti
Mun Öljyvuorella kerta,
Rukoellen itkin mä verta
Sen yön pelastaakseni sua.
Oi tokkohan konsaan, konsaan
Sä lainkaan muistelet mua?
Kun orjantappurakruunuin
Mua piinaten ruoskittihin,
Ja parjaten pilkattihin,
Niin aattelin yksin sua.
Oi tokkohan konsaan, konsaan
Sä lainkaan muistelet mua?
Jumalan sekä ihmisten eessä,
Olin hyljätty kaikilta puolin,
Mä ristini kannoin, kuolin,
Sen tein pelastaakseni sua.
Oi tokkohan konsaan, konsaan
Sä lainkaan muistelet mua?
Ja kuollessa pyysin mä Isää,
Ett' anteeks sulle hän antais
Ja taivaaseensa sun kantais,
Hän ettei hylkisi sua.
Oi tokkohan konsaan, konsaan
Sä lainkaan muistelet mua?
Kas taivaan ja maan löi kauhu
Mun tuskani tuntiessa,
Kun heitin mä kurjuudessa
Elämäin pelastaakseni sua.
Oi tokkohan konsaan, konsaan
Sä lainkaan muistelet mua?