Oi, sielun hellyytt' tunteneet ei ne,
Jok' itkee joka tuskassansa verta.
Mä yksin kuljin. — Eikö hyvä se?
Mä riensin lempirinnoin luokseen kerta.
Mut pois ne työnsi mun. — Oi katkeraa!
On heidän kanssaan elo vaikeaa!
Oot, Herra, kovin mua rangaissut,
Tein varmaan paljon, paljon pahaa, nurjaa;
Kuin tullut ois, en varmaan toiminut,
Mä syntinen, mut, isä, sääli kurjaa.
Lempeenä istuimellas istuen
Oot kuva uskon, toivon, rakkauden.
Sydämein portit aukee, rintahani
Käy virta armon kevätkastehen,
Vaikk' kyynel tuskan polttaa poskeani,
Niin Herran puoleen katson, rukoilen.
Nyt tässä syleilen mä polviaan;
Oi ihme, kuinka suru haihtuukaan!
Mun yli liitää autuus hiljainen.
Oon autuas. — Sua katson, Jumalani.
Oi, soiko seura hauskain veljien
Tät' iloa, min saan mä Herraltani?
Luo hänen nousee sielu sureva
Maan lasten pimeästä joukosta.
Oi Herra, ylväs mieli taivuta
Näkemään noustessansa vähyytensä.
Ett' seisahtuisi se, kun käsket sa
Ja näkis turhaks luottaa itsehensä,
Ett' taaskin luokses sielu kohoais
Ja silmäis eessä levon, rauhan sais.
Kun suvaitset, niin ristis anna sä,
Jeesuksen risti suloinen on taakka!
Vakaasti tukemanas astun mä,
Todistan kunniaas maan ääriin saakka.
Kun lohtu tarpeen, pakenen sun luo
Ja lohdun mulle enkelisi tuo.
4.
Kuink' kaunis päivä vaikenee
Taas kullast' itätaivahan,
Se kukkain nuput aukaisee
Ja valoon pukee maailman!
Oi Herra, mua armahda!
Nyt hetki pyhä tullut on
Ja tärkein minun elämäin.
Mun katso, Herra, tuntohon,
Pois aja pahuus syömestäin!
Oi Herra, mua armahda!
Nyt astun luokse pöytäsi,
Kuin hyvä oot, saan maistaa sen.
Mä otetaan sun laumaasi,
Sä hellä, hyvä paimenen'.
Oi Herra, mua armahda!