"Ei, kulkevat juuri niinkuin se sika käveli, aivan samalla tavalla sorkkien. Sitte ne kipuavat tunturille. Kuninkaan karjamajoissa on sellainen loisto, ettei kirkonkukko kirkkaampi. Ja sitte tulevat vuohet, ymmärrättehän, ja niiden tuhatsataiset sarvet, jotka ovat kuin uusikuu, valaisevat kerrassaan kaiken."
"Ja miten sellaiset vuohet mahtavat lypsää!" sanoi Mauno ikävöivällä äänellä. "Tottahan saisi oikein korvollisia maitoa."
"Ja voisi tehdä juustoa, niin että halkeisi, niin saisi kyllänsä", arveli Pekka-Erkki.
"Niin, mutta kas kuninkaan pitäisi ensin saada vatsansa täpösen täyteen, ja kaikkien hänen renkiensä ja piikainsa", kiirehti Matleena sanomaan.
"Tiedättekö sitä paitsi, lapset, että kuningas voi saada sellaista, joka on vieläkin hienompaa kuin sianliha ja perunat ja vuohenjuusto. Hän voi hankkia tuoretta lohtakin, jos hän tahtoo", sanoi Antti ylemmyydellä.
"Ei kumminkaan talvella; kun lohi ryömii pitkin joenpohjaa suurvesiä kohden, ei sitä ole helppo pyytää", huomautti Anna-Liisa.
"Joka tapauksessa syö hän talvellakin vain kaikkein hienointa", ratkaisi Antti asian hölmistymättä. "Hän syö parhainta ruokaa, ja jok'ikinen päivä on kuin kinkeripidot."
"Sitte hän saanee syödä lihapalleroita ja lipeäkalaa ja luumusoppaa?" tiedusteli Matleena. Hänen silmänsä sädehtivät myötätunnosta, kun ajatteli sellaista oloa.
"Niin, ja riisiryynivelliä niin paljon kuin hän jaksaa."
"Ja kahvia tietysti", virkahti Anna-Liisa. "Eikä hän koskaan juo pisaraakaan kastamatta, ja niin paljon kuin suinkin saattaa. Ja sen kahvin pitää olla vasta väkevää ja suolaista!"