Koivuviidakosta ilmestyi luikkaava lappalainen. Nopein ottein puikki hän eteenpäin keveillä, lyhyillä suksillaan. Hänen latuaan seurasi lappalaispoika.
Antti ei uskonut silmiään: Karin Matti! Lappalainen heidän omalta kotiseudultaan, tuntureilta, sama, jolla oli kota ainoastaan kymmenen penikulmaa heidän omaa pitäjäänsä pohjoisempana.
Lappalaiselta pääsi huudahdus. "Eikös vain olekin Antti tunturin Huippukylästä! Ja, Jumala armahtakoon, pienokaiset myös, ja nyt hoikemmat lappalaisen lapsia! Tänä keväänä on tunturin lapsilla ollut ruuanpuute."
"Matti! Voi, oletteko Matti?" Matleena, vielä joka jäsenessään vavisten, meni lappalaisen luo.
Mauno tuskin uskalsi kohottaa päätään kelkasta. Tällä kertaa hän uskoi varmasti säikähdyksestä kuolleensa, sillä hän ei voinut liikahtaa paikaltaan. Sitä paitsi hallitsi hänen mieltään vielä ajatus, että hänen äsken kuulemansa hoilotus oli "totirengin" ja pahan talon poikien kurkusta lähtenyt, ja että nalkuttava haukunta oli Piston. Mauno ei voinut niin yht'äkkiä kääntää ylösalas ja alasylös kaikkia kauheita kuvitteluitaan. Hänen täytyi saada aikaa niiden järjestämiseen.
Siksi hän yhä makasi, hankasi nilkkojaan kelkansyrjään ja seisoi miltei päällään lammasnahkavällyissä. Vasta saatuaan läiskäyksen sille ruumiinosalle, jonka hän liian varomattomasti oli antanut alttiiksi, hän ponnahti pystyyn, päästen jaloilleen.
"Pikku poju on säikähtynyt suunniltaan; muuten oiva mies Lapin tuntureilla!" sanoi Matti.
"Siellä ei ollut ihmisiä, jotka pelottavat toiset kuoliaaksi", jupisi Mauno. "Olin ihan menehtyä. Ei ole lainkaan hauskaa odottaa tulevansa koiran kuoliaaksi puremaksi ja saada sitte sisälmyksensä savuavalla viinalla poltetuiksi."
"Kelpo pikkumies, joka pelkää vaarallista tulijuomaa! Köyhä lappalainen nauttii tulijuomaa, ja se on lappalaisen surma." Matti oli tullut äkkiä surullisen näköiseksi, mutta sai taas pian iloisen, tasaisen lappalaistuulensa takaisin. "Olipa suuri onni", hän sanoi, "että porohärkä pakeni laumasta tänä aamuna. Olin äkeissäni ja samosin sen jälkiä lumisohjussa koko päivän. Nyt olen tyytyväinen poron paosta. Pallas kyllä tyytyy myös pysähtymään. Annanpa ruokaa teille kaikille."
Lappalainen otti "Lapin kaapista" s.o. väljästä mekostaan palasen poronjuustoa ja kovaa leipää, jonka Pallas, hänen poikansa, samaten kuin muutkin, pisti nälkäisenä poskeensa.