"Niin kuuleppas — nyt sinä sanot sen taas." Antti katsoi siskoaan ankarasti nuhdellen ja varoittaen.
"Niin, oli morsian pahan talon kylässä." Matleena loi nyt kyyneleiset, säteilevän siniset silmänsä emäntään — ikäänkuin vedoten hänen apuunsa.
Emännältä pääsi huudahdus: "Mutta lapset — totisesti, tehän saavuitte kulkijaimina häätaloon, kun menin naimisiin, ja toitte onnea tullessanne."
"Niin, sitähän minä tarkoitan", puhisi Matleena harmistuneena, "ja minä sain tanssia morsiamen kanssa ja sain kaksitoista äyriä."
"Hertti sentään, miten on hauskaa saada nähdä tunturiseutulaisia. Minun on sinne välistä niin kovasti ikävä, varsinkin nyt kesällä. Ennen, tähän aikaan, hoitelin elukoita tunturimajoissamme."
Nuori emäntä hymyili, ja jutteli tuttavallisesti lasten kanssa tuodessaan heille ruokaa ja etsiessään joitakin vaatekappaleita, korjatakseen ne heille.
Hän nauroi tyytyväisenä, ajatellessaan, että lapset osuivat keksimään jotain niin perin somaa, että ottivat vuohen joukkoonsa lähtiessään kiertämään.
Hänen täytyi nähdä Helokki ja jutella sen kanssa, kun se rengas kuonon ympärillä lepäsi portailla kuin koira. Hän ymmärsi vuohia ja olisi mielellään tahtonut sellaisen omakseen. Mutta täällä sahalla ei niitä ollut kenelläkään, eikä kukaan nykyään käsittänyt, miten paljon hyötyä ja hauskuutta saattoi olla sellaisista eläimistä, jos hoiti niitä oikealla tavalla.
"Voisipa sattua, että sittenkin hankimme vuohen, nyt kun ukkoni kuulee puhuttavan tästä, miten merkillinen se on", hymyili Kirsti.
Nuori Kirsti-emäntä oli niin iloinen, että hän tarttui Matleenan käsiin tanssien ympäri hänen kanssaan. Täytyihän pikkutytön taas kerran saada tanssia "morsiamen" kanssa! "Käy ystäväin", lauloi hän. Matleena oli kyllin rohkea ryhtyäkseen lauluun.