"Se ei ajattele sinua eikä muista sinua mentyänsä tästä talosta. Saat tulla kanssani sahalle ja nähdä Portugalin ja Hollannin laivoja. Ja sitte saat hienon puukon."
"Puukon", kertasi Mauno. Hänen silmänsä kävivät vielä pyöreämmiksi ja suuremmiksi, ja hän irroitti hyväilevän otteensa vuohen niskasta.
"Saat pikku kirveenkin, että voit auttaa minua puitten pilkonnassa, kun emännän on keitettävä meille hyvää ruokaa."
"Pikku kirveen!"
Mauno toisti sanan melkein valittavalla äänellä.
"Ja minä teen sinulle pienen haravan. Se maalataan vihreäksi, ja sinä saat haravoida sillä ja pitää tämän talon hienona."
Nuori mies nosti tarjouksia. Häntä huvitti nähdä, oliko köyhän pojan rakkaus sellaiseen kurjaan elukkaan kuin vuoheen niin voimakas, että hän sen vuoksi voisi luopua niistä eduista, joita nyt tarjottiin hänelle.
"Vihreäksi maalattu pieni haravakin", nyyhkytti Mauno sillä hänessä kävi niin kova taistelu, että hän itki ja kyyneleet tippuivat pitkin hänen pientä, punaista pystynenäänsä. Hän voi tuskin hillitä ääntänsä, kun hänen täytyi puhua.
"Ja saat kävellä täällä kasvistarhassa ja haravoida sillä, kun olet maannut sängyssä ja olet kylläinen ja puettu siniraitaisiin uusiin vaatteisiin, ja kun päässäsi on oikein uusi lippalakki. Ja niinkuin aikamiehellä on sinullakin puukko tupessa."
Mauno tyrkkäsi samassa voimakkaasti Helokin luotaan. Hän melkein potkaisi sitä.