"Menetkös siitä, vuohiraato! Mitä sinä siinä seisot ja mulkoilet minua ja pusket, ja kuolaat turvallasi. Lähde pois tieltä, kuuletko."
Mauno polkaisi jalallaan niin kiukkuisena, että sähisi. Hän oli punainen, ja kyyneleet juoksivat hänen silmistään.
Antti ja Matleena, jotka olivat taas alottaneet kitkemisensä kasvismaalla etäämpänä, ihmettelivät, mitä nyt oli tekeillä. Mutta he olivat saaneet kahvia ja tahtoivat kitkeä lavat päähän asti, niin etteivät voineet lähteä työstään, kun ei kukaan kutsunut heitä.
Anttia pelotti tosin, mitä Mauno saattaisi jutella. Mutta sitte hän ajatteli, että oikeat ihmiset, kuten nämä, eivät välitä niin paljon siitä, mitä tuollainen piskuinen lörpöttelee.
"Olavi, sinä teet pahaa pojalle. Näethän, miten hän kärsii", sanoi Kirsti, joka säälien rupesi välittämään. "Tuo pienokainen on hyvää ja uskollista lajia", jatkoi hän, "ja nyt koskisi oikein sydämeeni laskea hänet menemään."
Mies nyökkäsi ajattelevaisena, katsellen eteensä.
"Sinä olet puhunut, miten sinusta on omituista, ettei täällä etelässä pidetä vuohia", alotti hän hitaasti ja epävarmasti.
"Tottahan se on kummallista. Kun sellaisista elukoista on niin paljon hyötyä. Ensiksikin saa niistä juustoa ja heravoita särpimeksi. Ja niin lämpimiä lapasia ja vedenpitäviä töppösiä saa etsiä kuin ne, joita valmistetaan sekoitetusta villasta. Vohlannahka on pehmeintä vällyiksi. Ja kuka hyvänsä tietää, miten hienoa vuohennahka on. Sitäpaitsi on niin vuohen kuin vohlankin liha hyvänmakuista. Sulaa hullutusta se on, kun ei ole vuohia. Ne ovat helpot hoitaa ja puhtaita, niin että niistä täytyy pitää. Hyvä vuohi antaa myös ainakin yhtä paljon maitoa kuin nuori tai vanha lehmä, ja vuohi ei tarvitse neljättä-osaakaan niiden ravinnosta."
"No nytpä sun kielesi kanta laukesi", nauroi mies.
"Niin, etpä usko, miten viisaita ne ovat. Olen varma siitä, että tuo vuohi näkee pojan olevan suruissaan, ja ymmärtää ettei hän tarkoittanut mitään pahaa huutaessaan ja potkiessaan sitä. Sillä, näetkös, he ovat hyviä ystäviä nyt taas."