"Ne huhuilevat ja huutelevat hiehoa!"
"Vastaa, Antti, niin saamme sanoa, että pikkulehmä on tuolla suunnalla."
"Mutta minua hävettää, kun puhallukseni kuuluu niin ilkeältä."
"Täytyykö ihmisten olla peloissaan lehmän tähden, ehkäpä menettää se, jos se sattuisi vaipumaan suohon, vain siksi, että sinua hävettää? Ellei sinulla olisi ollut tanotorvea, kun kontio oli iskeä hiehoon, olisi se nyt kuollut. Puhalla heti paikalla, kuuletko!"
Antti työnsi tanotorven suuhunsa. Hän päästeli ilmoille kauheita, räiköttäviä, korviasärkeviä ääniä, niin että Matleenan täytyi pidellä päätään molemmin käsin. Mutta kun hän lopetti, kuuluivat sekä huhuilu että ihmisäänet lähempää.
Kolmaskymmeneskolmas luku.
TUNTURIMAJOILLA.
Antti ja Matleena seisoivat yhä kivellä. He alkoivat kirkua ja huutaa ja koettivat itsekin huhuilla, niin he elpyivät koreista sävelistä, jotka synnyttivät metsässä helisten kierivän kaiun. Mutta kun ihmisääniä kuului aivan heidän läheltään, kävi Matleena taas kovin ujoksi. Hän ryömi Antin taa.
Metsiköstä vilahti punaruutuinen huivi ja sininen pumpulihame. Pian Matleena kuuli hyvänsävyisen, osaaottavan äänen huutavan: "Mutta, lapset, miten olette päässeet sinne?"
"Ja miten maailmassa pääsette sieltä alas?" lisäsi toinen, lapsekas ääni.