Majan piipusta kohosi savu, kun seurue, lehmä mukana saatossa, vihdoin ennätti tunturimajan nurmikoille. Oli jo sangen myöhäinen ilta, vaikkakin valoisaa kuin kirkkaana kesäpäivänä. Oli vain niin ihmeellisen hiljaista, kun kaikki linnut, paitsi käki ja rastas, olivat nukahtaneet. Ei kuulunut enää metsistä lehmänkelloja, ei huhuilua eikä tanotorven toitotusta. Kirkas pieni lampi, joka välkkyi tunturimajan alapuolella, lepäsi äänetönnä juuri kuin olisi uinahtanut hienon sumuharsonsa peittoon.
Mutta syntyipä siellä elämää kuitenkin, kun Tähdikki, josta niin oli huolehdittu, näkyi tuttujen ja tuntemattomain ihmisten parvessa.
Lehmä juoksi avonaisesta veräjästä suoraan läävän ovelle Saaran seuraamana. Mutta Antti ja Matleena pysähtyivät kauhistuneina. Tuolla majan luona oli varmasti keijukaisia!
Viisi lasta, hullunkurisesti puettuina, aivan kuin olisivat olleet pelkissä paidoissa, seisoi korkealla laakakivellä. Hiukset hulmusivat vapaina heidän ympärillään. He pitivät toisiaan kädestä, heiluttivat käsivarsiaan hitaassa tahdissa ja lauloivat: "Västäräkki, lampaankello, kivitasku, jyvävakka toisiansa saattelee."
Eiväthän Antti ja Matleena voineet ymmärtää, että lapset noin lauloivat pelottaakseen haltijoita ja susia tunturimajoilta ja elukkain lähettyviltä, ja että he olivat keksineet erilaisia sävelmiä joka illan varalta sekä että heidän täytyi pysyä totisina eivätkä saaneet laulaessaan jutella eivätkä nauraa.
Heidän täytyi laulaa laulunsa loppuun, vaikka silmät paloivat ihmettelyä ja uteliaisuutta, kun he näkivät joukossa molemmat kulkurilapset.
"Saa-aattelee", he päättivät laulunsa, jonka Aunetta tällä kertaa oli keksinyt ja joka oli kaunis sekä helppo laulaa. Mutta nyt he hypähtivät ravakasti kuin villit kiveltä ja juosta vilistivät veräjästä ulos.
Jollei karhu olisi kuljeskellut metsässä, olisi voinut asettaa kysymyksenalaiseksi, eikö Matleena ja Anttikin olisi paennut sinne takaisin suoraa päätä.
"Nyt me olemme villejä joutsenia", kirkui kummallinen keijukaisparvi, "ja muutamme teidätkin joutseniksi."
"Pian nousee aurinko, ja silloin lennämme Egyptiin", saneli puoleksi laulaen muuan heistä. Hänellä oli punaiset posket, kipunoina välkkyvät silmät ja tukka niin pitkä ja paksu kuin hevosen harja.