He muodostivat kaikki piirin pelosta ja ihmetyksestä miltei jäykistyneiden lasten ympärille. He tanssivat tahdissa, rajusti heilutellen yhteenliitettyjä käsivarsiaan ja käsiään:
"Hoi Kirjo, hoi Karjo, hoi lehmäni pien'! — Nää pojat ja tytöt ma leikkihin vien."
Eivät Antti ja Matleena juuri tällä hetkellä näyttäneet, "tyttösiltä ja pojilta", joita sopi "leikkiin viedä". He seisoivat hehkuvan punaisina, maahanluoduin katsein, tuntien totisesti suurempaa halua itkeä kuin antautua tanssiin.
Elsa tuli juosten ja pelasti heidät. "Majassa on ruokaa ja kahvia!" hän huusi. Ja hän veti Antin mukanaan. Inkeri ja Sylvi ottivat Matleenan väliinsä ja juoksivat nurmikon poikki majaa kohden.
Saara seisoi viileässä, puolihämärässä maitokammiossa kaataen maitoa purtiloon. Ovi suureen tupaan oli auki. Oven suussa nurkassa oli iso takka, missä tuli loimusi korkealle, vaikka olikin lämmin, valoisa kesä; mutta se oli kiehuttanut kahvin ja perunat lehmänetsijöitä varten. Saara oli oikein tyytyväinen, kun pääsi istumaan eikä tarvinnut lypsää keskiyöllä.
Hän oli oikein ihmetellyt, huomattuaan kaikki lehmät lypsetyiksi paitsi Ruusun-nupukkaa. Se potki eikä tahtonut antaa maitoansa, kun lapsimukulat tulivat roikkuen lypsinkiulu ja jakkara muassaan, ja saattoivat edes sellaista vaatia!
Inkeri selitti, etteivät he olleet sietäneet kuulla lehmien älinää, maidon pingottaessa utareita. Siksi he olivat lypsäneet.
Kolmaskymmenesneljäs luku.
RIITAA JA SOPUA.
Kaikki lapset olivat vihdoin päässeet sänkyyn ja uneen. Mutta tuntuipa kuudesta heidän joukossaan oikein inhoittavan nololta herätä olkivuoteilla yli- ja alasängyissään myöhään sunnuntain iltapäivällä ja huomata, että maja oli tyhjänä ihmisistä.