Ja nyt tämä seisoi siinä väännellen itseään ja näyttäen hullunkuriselta.
Matleena oikein häpesi hänen tähtensä. "Kirkkoväki" alkoi kuiskailla ja suhista ja tarjota toisilleen "hopearasioita", täynnä sokeriryyniä kielen kostikkeeksi, vaikka rasiat itse asiassa olivat tuohenpalasia ilman pienintäkään sisältöä, sekä antoivat pyöreitten nappuloitten hajuvesipulloina kiertää penkissä välillään.
"Kiiruhda, Antti!" suhahti Matleena. "Ne istuvat nyt täällä kaikki odotellen. Tottahan nyt jotain keksit niinkuin tänään aikaisemminkin."
Antti tuskaili ja vääntelihe. Hän piti silmiänsä puolittain suljettuina, estääkseen seurakunnan häiritsevää vaikutusta. Kuulijat istuivat odotellen kuin oikea kirkkoväki ainakin, nenäliinat valmiina, että voisivat itkeä, jos Antti saarnaisi koreasti, kuten suurpappi ollessaan lapintunturilla saarnaamassa, kun siellä vihittiin kappeli. —
"Antti sinä! Miten olet houkko!"
Antti avasi hätäillen silmänsä. Hän osui havaitsemaan hämähäkin, joka istui hienojen koivun oksien väliin kehräämänsä välkkyvän verkon keskellä. Antti jäi tuijottamaan siihen. Hänen silmiinsä tuli sisäänpäin kääntynyt ilme. Hän rupesi saarnaamaan:
"Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Nyt on silmiini sattunut hämähäkki, joka istuu keskellä verkkoa niin kylläisenä, ja mieleeni johtuu, että se on pahan kaltainen. Sillä hänen verkkonsa on alinomaa levitettynä meidän houkuttelemiseksemme. Kun olemme suuttuneita toisiimme, on hän saanut meidät kiinni. Ja kun tahdomme laiskotella ja olemme tyytymättömiä, on hän taas vanginnut meidät."
Kuikka lensi sydäntävihlovasti ja surumielisesti kirkuen suon yli metsä-aukeaman tuolle puolen, missä entinen "kirkko" oli.
Antti kuuli tuon valittavan äänen. "Kuulkaa kuikkaa, miten surullisesti se ääntelee. Siltä kuulostaa meissä, kun olemme olleet kiukuissamme, häijyjä ja tyytymättömiä siihen, mitä olemme saaneet, ja kun emme suvaitse rengasta, vaan se mielestämme on pahasta, emmekä tahdo ymmärtää, että Jumalan on täytynyt asettaa se meille, kun hän näkee, ettemme itse tiedä, mitä tarvitsemme. Me lennämme ja lennämme niinkuin kuikka, saapuaksemme Jumalan luo rukoilemaan, että hän pitäisi meistä ja taas huolehtisi meistä." Antti ajatteli nyt lopettaa saarnansa, mutta ajatukset johtuivat lauluun. "Jumala tahtoo, että pidämme hänestä ja huomaamme hänen olevan hyvän ja että laulamme siitä, niinkuin kirkas puro ja joki laulavat solisten, ja niinkuin metsän linnut visertävät suloäänellään. Jumala on hyvä ihmisille, niin suurille kuin pienille ja elukoillekin; Helokkia kohtaan, joka pääsi kuonorenkaastaan ja Tähdikkiä kohtaan, joka pelastui karhun kynsistä."
"Rakas Isä Jumala", jatkoi Antti, joka nyt unohti itsensä, puhuen suoraan sydämestään. "Sinä rakas, rakas Jumala, ole hyvä pikkutytöille, että he aina pysyvät kiltteinä ja ovat siivoja nuorille ihmisille, jotka ovat ottaneet heidät. Ja ole hyvä Anna-Liisalle ja Pekka-Erkille ja Niilekseläisille ja pikku Kallelle, joiden luona he ovat. Laita niin, että Pekka-Erkistä tulee kunnon renki, joka ei koskaan juo, eikä kiroa, eikä tappele.