"Kuule, eivätkö ne pysty navettatöihinkin?" Matleena näytti olevan hämillänsä ja hiukan miettiväinen.
"Pikkutyttöjen ei ole juuri tarvinnut tehdä työtä navetassa. Martta-Eeva ei ole voinut päästä korkeitten kynnysten yli ilman apua, kun hän on niin pieni, enkä minä sitäpaitsi ole tarvinnutkaan mitään apua", lisäsi hän ylimielisesti.
"No, sittepä saat kuulla, että pikkutytöt vast'edes, kun ovat vähän kasvaneet, oppivat navettatöihinkin, sillä uskotkos, että heillä on kummallakin oma vuohi; ne asustavat pienessä, kauniissa, vastarakennetussa vuohimajassa."
"Enpä ole koskaan kuullut niin somaa! Minkähän nimisiä ne vuohet ovat?" tiedusteli Matleena. Hänen silmänsä tuikkivat.
"Sen saat tietää, jahtimestari puhui kyllä siitä."
"Toisen nimi oli He — He — mitenkäs se taas olikaan!"
"Helokki tietysti", selvitti Matleena. "Antti, vuohen nimi oli Helokki, niinkuin meidänkin."
Matleena ei voinut seisoa hiljaa. Hän asteli edestakaisin, liitti yhteen kätensä, vääntelihe ja katsoi Anttiin ja hienoon rouvaan, joka hymyili hänelle niin hyväntahtoisesti ja ymmärtäen, ja joka nyt auttoi häntä kysyen, mikä toisen vuohen nimi oli.
"Toista sanotaan 'Valkotäpläksi'."
"Sitte sillä on kaksi valkoista täplää kuonon alla parran sijasta. Se on hyvien maitovuohien tunnusmerkki", huomautti Matleena kokeneen navettatytön varma ilme kasvoillaan.