"Jahtimestari oli ollut Pekka-Erkin ja toisen pikku pojan kanssa ulkosalla. He olivat rakentaneet myllyn ja sahan puron partaalle, joka keväisin juoksee vuolaana. Sekä saha että mylly olivat käydä huristaneet, niin että sitä ilokseen katseli."
"Niin, Pekka-Erkki harrasti aina sellaista veteen rakentamista", hymyili Matleena ylpeästi ja tyytyväisenä. "Ja hän pysyttelihe aina isän kintereillä, kuullakseen hänen soittavan, niin kauvan kuin isä oli terve."
"Nuori talonpoika oli tehnyt pojille myöskin pienen viulun", jatkoi papinrouva, "ja he olivat saaneet pienet kärryt, vetääkseen niissä puita, ja pikkuiset haravat, että he saattoivat aivan kuin aika miehet olla mukana väen heinänteossa ja pitää taloa hienona ja siistinä."
"Miten erinomaisen mukavasti sille Pekka-Erkille on käynyt", sanoi
Matleena äänessään jonkinlainen kaiho.
"Ja tiedäpäs, että heillä on tallissa kaksi varsaa. Pekka-Erkki, joka on kovin nuoren talonpojan suosiossa sen vuoksi, että hän on kelpo poika, joka on saanut eloa omaankin poikaan, sai tahtonsa läpi, niin että toinen varsa nimitettiin Antiksi, toinen Maunoksi."
"Oletkos Antti kuuna päivänä kuullut sen vertaista? Mutta Pekka-Erkki lienee ollut toki kelvollisesti pesty ja kammattu?" lisäsi Matleena varovaisesti, melkeinpä osaa-ottavaisella äänellä.
"Kyllä, siitä voit olla varma. Jahtimestari sanoi, ettei hän todella ollut milloinkaan nähnyt niin peräti kiiltäväksi pestyjä ja kammattuja lapsia kuin tuo talonpoikaistalon kolmikko."
Matleena ja Antti hymyilivät salaperäisesti toisilleen.
"Niin, sellainen oli Anna-Liisan ja Pekka-Erkin tarina."
"Mutta nyt tulee sellaista, mitä ette kenties ensinkään muista; kun olette kulkeneet niin paljon ja käyneet niin monessa paikassa, olette kenties kokonaan unohtaneet erään, joka valmisti lapikkaita?"