Lapikas-Pekka ei tosin kukista paljon ymmärtänyt. Tämä näytti hänen mielestään enin majavan hännältä, jossa oli teräviä, pieniä neulasia. Mutta oli hänellä toki sen verran älyä, että hän käsitti tytön antavan pois sellaista, mitä piti suuressa arvossa, niin että hän siis pyyhkäisi tukkaansa, kun ei hänellä ollut lakkia päästä siepata, ja tarjosi hänelle kätensä kiitokseksi.
"Pitäkää hyvänänne", sanoi Matleena niin kuninkaallisen alentuvaisesti kuin hän olisi lahjoittanut kokonaisen kukkatarhan.
"En ollenkaan tiedä, mitenkä tulemme toimeen, kun minä olen suorastaan ilman leipää", tuumaili Pekka ja työnsi silmälasit niskan puolelle. "Kas, minä en niin tarkasti välitä siitä, mitä ruokaa itseeni saan näin päivällä, hulluahan se on, mutta niin vain on."
"Jos teillä vain on jauhoja, niin kyllä me osaamme leipoa", sanoi
Anna-Liisa mahtavalla äänellä. "Saammehan lämmittää uunin?"
"Asia on sellainen, että jauhoja minulla on, mutta niin imeltyneitä, etten luule kenenkään saavan niistä leipää."
"Tottahan meidän oli pahempi saada leipää viime ja tänäkin talvena, kun saimme sekoittaa pettua ja olkia taikinaan", intoili Anna-Liisa. "Antti", hän jatkoi, "mene sinä hakemaan puita ja lämmitä uuni. Minä näin äsken leivinkaukalon säiliössä, sen minä kannan tänne. Ja sinä, Matleena, ota pata pojilta ja pane se tulelle, niin minä ammennan siihen vettä taikinanjuureksi. Täytyy leipoa rieskaa, jonka ei tarvitse nousta, ja sitten saa tehdä taikinan oikein kivikovaksi, kun jauhot ovat imeliä! Sepä on hyvä, että tässä on liitua, että saamme sitte valaista uunin perästämme, kun olemme leiponeet."
"Mutta", jatkoi Anna-Liisa huolestuneella äänellä, "onpa kovasti ikävää, ettei meillä ole matonriekaletta vasta pestylle lattialle."
"Vai sillä tavalla, että täällä pitää olla kuin hienoissa ihmisissä. Niinpä käy sitte 'pieneen kammariin' ja ota sieltä tilkkumatot. Ota vällyt myöskin, että saamme kiertää ne lujasti tuolla nurkassa olevien olkien ympäri. Tässähän tulee aivan kuin joulu tupaan. Hyvähän se on sen puolesta. Enpä minä paljon ole jouluista selvillä ollut, niin juoppoudessa kun olen elänyt. — Tulkaa tänne, pikkupojat, niin saatte oppia tekemään lapikkaita."
Mauno ja Pekka-Erkki saivat pikilankaa, saranpaloja ja naskalin. Verrattoman uljasta oli vetää lanka korkealle ilmaan, saada painaa naskali kovan kankaan ja nahan läpi ja tuntea yht'äkkiä itsensä täysoppineeksi lapikassuutariksi.
Tuli leimusi pian suuressa uunissa. Anna-Liisa ja Matleena ponnistelivat taikinaa alustaissaan ja kaulitessaan siitä ohuita kakkuja pöydälle. Heidän taikinansa oli kovaa kuin kivi, ettei se olisi vetelöitynyt paistaessa.