"Meidän pitää kiiruhtaa, että pääsemme joen yli, ennenkuin tulee pimeä", sanoi Antti katsahtaen ympärilleen. "Koillisesta rupeaa vinhasti tuulemaan, eikä se ole koskaan mikään hyvä tuuli."
"Kuinkas pikkutytöt nyt voivat?" Antti pysähytti kelkan, kumartui pikkutyttöihin päin ja tukki vällyn lujasti Martta-Eevan ympärille, joka istui Sanna-Kaisan edessä vähän vinossa.
Taas lähdettiin matkaan vereksin voimin. Poissa olivat ajatuksista jääkylmä suurtalo ja sen herättämät harmilliset tunteet. Tie oli jotenkin hyvin ajettu. Sitäpaitsi oli peuralauma selvästi äsken kulkenut siitä ja polkenut sen auki. Tuhannet jäljet olivat pitkin matkaa tehneet tien leveäksi ja aukinaiseksi.
Punotuista juurista tehty rikkinäinen juustosammio, jollaisia lappalaiset käyttävät valmistaessaan poronmaidosta juustoa, oli keskellä tietä. Matleena otti sen ja asetti tietä osottavan pikkukuusen oksalle. "Tule ja anna sen olla", murisi Anna-Liisa.
"Sen ei ollut siinä hyvä, ja pikkukuusi pyysi minua laittamaan itsensä hienoksi", nauroi Matleena, "mutta nyt minä alan väsyä."
Äänestä kuului, ettei Matleena ollut hetikään niin hilpeä kuin oli olevinaan. "Asetuhan hetkeksi anturoille, niin saat levätä", sanoi Antti. "Anna-Liisa ja minä tulemme kyllä teidän kaikkien kolmen kanssa toimeen hyvän matkaa. Pelkään tuolla luoteessa, suurtunturin yläpuolella, asustavaa lumipilveä. — Mutta ei kai kestäne peräti kauvan, ennenkuin pääsemme joelta ja saavutamme kylän, josta Pekka puhui." He kävelivät nopeasti eteenpäin sileää tietä, joka kulki joella jään yli. Pikkutytöt olivat nukkuneet, ainakin he olivat aivan ääneti. Vetäjätkin olivat vaiti. Ilmassa oli ikäänkuin jotain pelottavan uhkaavaa.
Tuulenpuuska saavutti heidät pitkään ja valittavasti ulvahtaen:
"Hui, voisi luulla sutten olevan perässämme, niin ilkeästi ääntelee ilmassa", sanoi Anna-Liisa ja veti ohuen huivin paremmin päähänsä.
"Sinun on kai sittenkin nyt helpompi kävellä, kun olet saanut jalkoihisi jotain kunnollista?" kysyi Antti katsahtaen tosin sangen kömpelöihin, mutta kuitenkin uusiin, mainioihin lapikkaihin.
"Sepä se vasta oli asia. Voin vaikka hypätä niissä, ja ne pysyvät kumminkin jalassa." Anna-Liisa teki todellakin muutamia ei erikoisen somia hypähdyksiä tietä pitkin.