"Ja aina Pihlajavedeltä tänne asti, missä maailma melkein loppuu, on karhu juossut syödäkseen meidän pienen Martta-Eevan. Väinö Paukan isokarju on kai myöskin päässyt ulos ja saanut vihiä hänestä, ja koulunopettajan vanha pässi on hänet vainunnut, saadakseen puskea hänet kuoliaaksi."
Matleena rupesi itkemään. "Te olette niin ilkeitä keksimään pahaa, kun entuudestaankin jo on huonosti asiat, että — että minä suutun. On kai kauniimpaa ajatella äidin lentäneen tänne noutamaan Martta-Eevaa, joka oli hänelle niin rakas. Jos hän vain olisi jaksanut, olisi hän kyllä ottanut Sanna-Kaisan myöskin."
"Älä nyt rupea puhumaan sinäkin niinkuin sellainen, joka ei elä kauvan", keskeytti Anna-Liisa sisaren harmin purkauksen. "Minun mielestäni meidän ei pidä ajatella mitään, ennenkuin saamme kuulla, miten asia on, kun Antti tulee takaisin."
"Hän ei löydä meitä koskaan", murisi Mauno.
Mutta Antti löysi kuitenkin. Hän tuli kömpien lumessa, kun sisarukset olivat niin väsyneitä, niin menehtyneitä, etteivät enää jaksaneet puhua eivätkä toisilleen vihoitella.
He eivät edes jaksaneet pistää kättänsä poveen tunnustellakseen oliko yhtään leivänpalaa jäljellä niistä, joita he olivat sinne panneet. Jos vain Anna-Liisa olisi pysähtynyt tai istuutunut kinokseen lepäämään, olisi koko joukko seurannut hänen esimerkkiään, pikkupojat kaikkein mieluimmin raskaissa, hankalissa vaatteissaan. Helokki etupäässä esti heitä istuutumasta ja siten ijäksi nukkumasta. Jos vain joku lapsista kääntyi siinä tarkoituksessa sivulle, juoksi se tiehensä kova-äänisesti määkien. Ja sitte täytyi heidän kohta mennä perästä, kun he niin pelkäsivät kadottavansa sen.
Mutta eivät he kauan jaksaneet siihenkään mukautua.
Mauno, joka oli pitkän aikaa horjahdellen kävellyt, kaatui, kiukkuisesti sähisten, kun Anna-Liisa tahtoi auttaa häntä jaloilleen ja saada hänet matkaan.
Niinpä oli kuin ihme, että Antti vihdoinkin tuli, sillä hänen kanssaan tuli lapsiin taas elämää ja virkeyttä.
Hän tuli kuitenkin ilman pientä Martta-Eevaa —! Aina kuusessa olevaan juustoseppeleeseen saakka oli hän kulkenut, mutta ei ollut nähnyt jälkeäkään heidän pikkutytöstään.