"Susi kyllä selviää siitä, mitä hän käsiinsä saa", huomautti Mauno epäilevällä syrjämulkauksella Matleenaan, joka loistavin silmin vakuutti, että silloinpa hän kuitenkin oli ollut oikeassa sanoessaan äidin ottaneen Martta-Eevan taivaalliseen Kaanaaseen.
Aina susi toki olisi jättänyt jonkin vaaterievun, vakuutti hän innokkaasti. "Hoo — hän on kyllä kantanut hänet mukanaan täysissä vaatteissa", väitti Mauno itsepintaisesti.
"Mitä sinä luulet, Antti?" sanoi Matleena ja hiipi pelosta väristen veljen luo.
"En tiedä. Koko matkan oli vain valkeata, yhteenajautunutta lunta.
Matleena, en siedä sitä ajatusta, että susi olisi repinyt pienen
Martta-Eevan. On niin raskasta — aivan kuin olisi se minun syyni."
"Olisit ennemmin iloinen ja tuntisit mielesi keveäksi, sillä äiti on, näetkös, ottanut pikkutytön kokonaan luokseen."
"Et saa itkeä, Antti."
Matleena silitti veikon poskea jäästä kangistuneella lapasellaan, mutta ei se häntä lohduttanut.
Suuri poika! Kyyneleet tippuivat sekoittuen kirvelevään lumipyryyn hänen siinä kulkiessaan etukumarassa vetäen nyt lumisohjussakin kuitenkin liian kevyttä kelkkaa. Hän tunsi tuskin helpotusta tienhaaran näkyessä, joka johti joelta maalle. Ja vasta nyt huomasi Antti, että lumimyrsky oli tauonnut ja että taivas illan tullen oli kirkastunut.
Yhdeksäs luku.