Illalla syötyään ja levättyään istui jahtimestari ja katseli, miten hänen vaimonsa nopeasti ja taitavasti muutti suuria vaatekappaleita pieniksi, miten hän ihmeellisellä tavalla sai kokoon vaaleansinisen pienen hameen, pienen esiliinan ja parin pieniä housuja. Hän oli niin toimessaan, hänen pikku vaimonsa. Vaaleat hiukset kihartuivat otsalle, ja muuten niin kalpeille poskille oli työ ja työninto nostanut hienon punerruksen. Hän katsahti mieheensä loistavin silmin.
"Artur, mehän pidämme hänet vastaiseksi? Saat nähdä hänet. Hän makaa
Tuovin kamarissa, suuressa vaatekopassa, mihin hänelle on tehty vuode."
"Hän saanee jäädä, kunnes se ilmestyy, jolla on häneen oikeus. Emmehän voi heittää häntä maantielle. Ihme, etteivät sudet, joita täällä näinä päivinä on liikkunut, siepanneet häntä."
"Huu, ja sinähän ammuit vasta toissa päivänä kaksi sellaista otusta. Voi, jospa ei kenelläkään olisi oikeutta häneen! Hänen nimensä lienee Marjatta, sillä hän nimittää itseään 'Atta-Eetaksi'. Hän on niin suloinen. Ja tiedätkö, hän risti kätensä kohta, kun oli saanut velliä ja voileipää ja sanoi: 'tiitot tulle', ja hän juttelee niin somasti."
"Niin, kyllähän sen tietää, mitä tuollainen puolenvuoden vanha tenava tai mitä hän nyt lienee, saattaa jutella."
"Rakas, hän on paljon yli puolen vuoden, hänellähän on suu täynnä pieniä, valkeita hampaita, ja hän käveleekin niin somasti. Varmaan hänellä on hyvä äiti."
"Toivon sitä lapsen itsensä vuoksi, jos hän kerran tulee takaisin hänen luokseen."
"Oi, ei — Artur. Emme me laske häntä pois!"
"Hänellä lienee ainakin sisar tai jokin muu hyvä ystävä, jonka nimi on Voilokki, ja jolla on tapana antaa hänelle maitoa, sillä saadessaan heti tultuaan maitoa, hän huusi yhtä päätä: 'Elotti'. 'Anna-Aitta', sanoo hän myöskin usein. Ymmärrän hyvästi lapsen kieltä ja arvaan hänen tarkoittavan 'valkeata kissaa'. Huomenna koetan saada käsiini valkean kissan. Päästessään sänkyyn, kun olimme saaneet lämpimiksi hänen pienet, paleltuneet jalkaraukkansa, risti hän taas kätensä ja lauloi, tiedätkö, oikein puhtaalla äänellä, niin sievän sävelmän."
"Sanoineen päivineen?" kysyi jahtimestari hiukan ivallisesti, vaikkei hän huomattavasti huvitettuna saattanut olla kuuntelematta vaimonsa selityksiä.