"Nyt saatte nähdä tuppipuukon, jonka sain jahtimestarilta", keskeytti Antti. Hän otti povestaan tuppeen pistetyn puukon, jossa oli musta kiiltävä varsi ja nahkatuppi, ja jonka terä oli ohutkärkinen ja välkkyvän terävä.
"Ei mutta, poika!"
Mauno pysähtyi keskelle tietä kuin kivettyneenä. "Sillä kai on tuhat kruunua, joka hennoo antaa pois tuollaisen. Mistä se tuli, että hän sen teki?"
"Minun piti auttaa Tuovia päreitä pilkkomaan, ja minulla oli vain vanha puukkoni. En tiedä, liekö hän sanonut jotakin jahtimestarille, mutta kun olin hänen luonaan sisällä kiittämässä meidän edestämme, antoi hän minulle puukon. Ja sitte hän sanoi, että kunnon poika, joka osaa hyvin käyttää puukkoansa, aina voi tulla toimeen maailmassa ja kunnialla päästä eteenpäin."
"Sellainen puhe kuuluu korealta", sanoi Matleena uneksien. "Se rouva, joka oli niin kovasti näppärä, antoi minulle niin hienoa lankaa. Tässä saatte nähdä. —"
Matleena otti esiin paperitötterön ympärilleen solmitusta saalista. He pysähyttivät kelkan. He olivat nyt keskellä metsikköä poissa ihmisten silmistä. Matleena istui kelkkaan.
"Kas tässä — punaista lankaa ruusuihin, ja vihreää lehtiin, ja ruskeaa varsiin."
"Mutta mihin — mihin hyvänen aika ne ovat aiotut?" kysyi Anna-Liisa yhtä hämmästyneen näköisenä kuin toisetkin sisarukset, jotka äärimmäisen kummastuksen valtaamina ottivat Matleenan koreuden katseltavakseen. Joukossa oli myöskin harmaa lankakerä, johon oli kiinnitetty luinen virkkineula, sukkavarraskerta ja kiiltävä parsinneula.
"Tuo taitava rouva sanoi minulle näin: 'Osaatko kutoa?' sanoi hän."
"Hertti, tottahan sitä osannet", suhahti Anna-Liisa.