"Te sitte vasta olette kiusallisia keksimään ikävyyksiä, niin että minä töin tuskin haluan puhua loppuun", napisi Matleena. Hän otti kuitenkin armollisesti esille puoleksi kudotun lapasen, missä valkoinen villalanka vielä oli kiinni.
Se oli valmistettu "koukkuamalla", millä tavalla Norrlannin naiset ennen pienellä luukoukulla virkkasivat erinomaisen lujia lapasia. Ja lapasen puoliskolle oli villalangalla neulottu punaisia ruusuja, vihreitä lehtiä ja ruskeita varsia.
"Annas olla, joko nyt käsitätte, missä ruusujen ja lehtien paikka on?"
Matleena salli pienen lapaspuolikkaan kulkea sisarusten kesken.
"Niin, mutta kuka sen nyt tekee! Et sinä nyt ainakaan voi saada aikaan sellaista, joka on niin hienoa ja mutkikasta", sanoi Mauno ylimielisesti ja musertavalla varmuudella.
"Ei, se on selvää", kinasteli Matleena. "Sinä kai luulet itse siihen paremmin pystyväsi — sinä, joka parsii sukkia niinkuin kurotaan kiinni jauhopussin suu, vedät vain reijän kokoon — vaikka se olisi kuinka suuri."
"Matleena, varo itseäsi, ettet tule suulaaksi", muistutti Antti. "Eikä ollenkaan ole somaa, kun naisväki käy sellaiseksi."
"Sittepähän mies voi olla vaiti, kun ei tiedä mitään siitä, josta pitää ääntä."
"No, senhäntähden kysyy, kun ei mitään tiedä", jatkoi Antti sävyisästi. "En minäkään tiedä, miten sinä menettelet noiden ruusujen suhteen, tai miten saat aikaa sellaiseen työhön."
"Niin, mutta minä tiedän. Kun sinä eilen olit ulkona ja kannoit heille vettä ja loit lunta, olin minä sisällä rouvan luona, ja hän auttoi minua laittamaan tämän nutun. Ja minä sain neuloa tämän esiliinankin itselleni."