"Minäkin sain ommella itselleni sellaisen", sanoi Anna-Liisa ylpeästi.
"Ja kun se oli tehty, näytti hän minulle, miten minun pitäisi koukuta.
— Katsokaas näin! Mutta se on tietysti peräti mutkallista."
Pakkasen punertamin, jäykin sormin, nenä vuotavana ja suu juhlallisesti kokoonpuristettuna näytti Matleena sisarusten silmissä ihmeteltävää koukkuamistaitoaan.
"Ja sitte, nähkääs, tulee kaikista merkillisin."
Hän pujotti tärkeän näköisenä punaisen langan parsinneulan silmään. "Sitte katsokaas — tulee kaikista kummallisin. — Että minä osaan neuloa — näin — koreaa."
Hän neuloi vain muutamia pisteitä, mutta sekin jo herätti sisaruksissa tarpeellista kunnioitusta.
Matleena hypähti pystyyn, pisti langan talteen ja otti oikean ajoluiun, sillä eipä luminen maa monen asteen pakkasessa ollut juuri sopivin neulomakoulun paikka.
"Tästä lähtien, nähkääs, koukkuan lapasia ja neulon niihin ruusuja ja — myyn niitä, kuulettekos, — ja saan rahaa ja ostan meille pienen tuvan, joka näyttää puolukoilta ja kermalta, ja jossa on nauravat ikkunat. Pikkutytöt ja kaikki tyyni teemme sitte lapasia. Oikeita oman maan lapasia —, sillä rouva sanoi, että tekisimme kaikki aivan kuin ajatellen oman maan nimen tulevan työhön mukaan; kaikki tehtävät ovat suoritettavat tietysti sillä tavalla, ettei isänmaa joudu häpeään. Kun vain tulee kevät, rupean kulkiessani kutomaan, sillä hän sanoi, että näin on vaimoväki täällä ennenkin tehnyt. Kudon pikkusukkia teille päivin ja sitte illoin, kun istumme jossakin koivuhaassa, koukkuan ja neulon ruusuja, joista tulee niin koreita kuin orjanruusut."
"Minä en suinkaan aio ryhtyä lapasia koukkuamaan", sanoi Mauno ojentautuen ja kääntäen ranteista liian pitkiä, riippuvia nutunhihojaan. "Ei, minä puolestani lähden Amerikkaan ja kaivan niin paljon kultaa, että voin ostaa koko Hallatunturin pitäjän ja kirkon, jos tahdon, ja täyttää sen karpaloilla ja tuoreilla juustoilla ja luhdikoilla ja sianlihalla ja —" Mauno kellahti sivuun.
Kohti kurkkua huutaen ja pelästyneenä hän koetteli kädellä poskeaan. Siinä poltti korvapuusti. Antti, joka ei ollut kurittanut lapsia äidin eläessä, ja joka tavallisesti oli ihmeellisen kärsivällinen heidän suhteensa, vihastui tulisesti. Mauno sai korvapuustin, ja Antti rupesi häntä puristelemaan, juuri kuin hän olisi ollut perunasäkki, johon oli saatava enemmän tilaa.