"Helokki makasi sängyssä aivan äsken, kun olin kontista lankaa hakemassa."
Matleena näytti hämmästyneeltä ja epävarmalta, niinkuin ei vuohi ensinkään huomaamatta olisi voinut pujahtaa ulos niin hyvin raketusta talosta.
Mauno nousi haukotellen istumaan penkissä, vähääkään ihmettelemättä heidän epäilemättä sangen outoa tupaansa. Mutta hänkin näki valkean ja sisarukset ja Helokin. Matleena huusi häntä luokseen. Hän oli varannut maitoa ja leipää hänelle tulen lähettyvillä. Kun hän oli syönyt, huomattiin ajan liukuneen yli tavallisen nukkumatunnin. Oltiin keskiyössä. Mauno sai tallustaa taas sänkyyn.
Antti tirkisti ulos ennen maatapanoa. Kuu loisti hiljaisena ja kirkkaana. Tähdet vilkuttivat ja hymyilivät kuin äidin silmät. Tuntui turvalliselta ja hyvältä.
Mutta Matleenan mielestä oli viihtyisintä "tuvassa", hän ei uskaltanut pistää nenäänsä kuusen oksien ulkopuolelle.
Kahdeskymmenestoinen luku.
ISÄNTÄ JA EMÄNTÄ.
Varhain aamulla, paljon ennen auringonnousua, heräsivät lapset. Aamu oli aikalailla kylmä, niin että he ryömivät takaisin vällyihin.
Käsittämättömän somaa oli maata siten ja kuulla lintujen heräävän toisen toisensa perästä.
Varikset olivat aikaisimmat. Ne vaakkuivat kuin palovartijat karkein ja rosoisin äänin. Heti rupesivat ne riitelemään rotista ja linnunmunista ja lensivät pian meluten metsästä. Harakat tirkistelivät korkealta männyn latvasta, taitavasti kootusta pesästään. Ne saivat tuskin nokkansa pesästä, kun jo nauroivat.