Lapset nostivat nenänsä vällyistä. He vetivät ilmaa keuhkoihinsa ja heissä heräsi niinkuin linnuissa halu lentää, visertää ja laulaa. Puronkin äänen he kuulivat. Vapautuneena se pulppusi heidän vieressään aivan kuin riemusta visertäen sekin.
He nousivat istualleen sängyssä. Samassa heräsi heissä halu laulaa.
Matleena alotti:
Aamu armahainen,
joki juokseva,
koski kuohuvainen
veisaa kiitosta!
Päivä paisteinensa
loistain vuorilla,
laaksot laumoillensa
veisaa kiitosta!
Maassa kimalainen,
linnut ilmassa,
leivo laulavainen
veisaa kiitosta!
Herää haluisesti lapsi levosta; huuda heleästi, veisaa kiitosta!
"Oi, miten on mukavaa ja ihanaa ja hauskaa, kun on metsässä sekä talo että kirkko", sanoi Matleena. Hän hypähti ylös, kun he olivat lopettaneet laulun. "Nyt laittaudumme hienoiksi ja somistamme tuvan", lauloi hän omalla nuotillaan. "Minä pesen itseni ja pesen sinut, minä kampaan itseni ja kampaan sinut."
Matleena hyppi polkka-askelin Maunon luo, joka istui sängyssä ja raapi päätään molemmin käsin. Hänen kasvonsa olivat verrattain mustankirjavat, kun hän oli seisonut savussa ja hieronut unessa silmiään jotakuinkin likaisilla käsillään.
"Ei tuo ole mikään hauska laulu", jupisi Mauno, joka heti kävi hyvin pahalle tuulelle. "Olet yhtäläinen nokinenä kuin Väinö Paukan vanha kana."
"Mutta sinun naamasi on kirjava kuin Niilekselän mustankirjava vuohi. Mitä luulet, että Anna-Liisa sanoisi? Niin ajattele, Pekka-Erkki on toisennäköinen kuin sinä."