Mauno riuhtaisi itsensä rajusti Matleenan otteesta. Salamannopeasti hän ojensi kielensä hänelle ja katosi purolle päin vikkelästi kuin sisilisko.
Matleena oli kieltämättä pikemmin pettyneen kuin tyytyväisen näköinen, kun hän hetken kuluttua tuli "sisään" kasvot hohtavan kiiltävinä, vettä valuen.
"Antakaa minulle riepu", pärskyi hän juhlallisesti, "että saan kuivata naamani. Olen pessyt itseni purossa."
Matleena, joka hänen poissaollessaan oli kasvattanut itsessään naarasleijonan rohkeutta ja voimaa tulevaa veikon suurpuhdistusta varten, repäisi kiivaasti isän vanhasta nutusta toisen hian irti ja antoi sen hänelle.
"Mitä sinä kynsit minua?" kirkui Mauno kiukkuisesti, kun Matleena ei voinut pidättäytyä pyyhkäsemästä rievulla muutamin puhdistavin, kuivaavin ottein pojan niskaa ja korvia.
"Eihän sinulla ole silmiä takana, että saattaisit nähdä, miten musta kaulasi on."
"No siunatkoon, tyttö, sitte täytyy kai minun auttaa vuorostani sinua, kun sinä rupeat, sillä minkä minä näen, ei sinullakaan ole silmiä takana."
Matleena vetäytyi takaisin veljen todistuksen masentamana. Olihan sangen alentavaa hänen äidin ja emännän arvolleen antautua niin täydellisesti.
Mutta hänen mielialansa kohosi jälleen. Hän antoi vällyjen, joita hän juuri oli ollut käärimässä kokoon, pudota taas sammaleeseen ja meni sitte nopein askelin kontille, jonka hän otti oksannappulahaasta. Sieltä hän vihdoinkin löysi messinkikamman. Voitonriemuisen näköisenä hän syöksyi Maunoa kohden kampa ojossa.
Mutta Mauno oli tällä hetkellä saavuttamaton, voimakas, ylimielinen, ensi kerran kunnollisesti itse peseydyttyään. Kädetkin olivat puhtaat ja rievulla pyyhityt!