"Tyttö, mene purolle ja hiero nokipilkut nenältäsi. Nyt on naamasi sen näköinen kuin Niilekselän karjun."
Mutta nyt täytyi Antin nauraa, ja kun Antti nauroi niin hilpeän iloisesti, piti molempien toisten nauraa mukana.
"Anna tänne kampa", sanoi Mauno, joka ensiksi pääsi taas totiseksi. Hän oli päättävän näköinen, ja otti vastaan kamman aivankuin se olisi ollut keihäs, jolla hänet oli tuomittu ottamaan itsensä hengiltä.
"Jos kerran kelpaan itse itseni pesemään, niin tottahan pystyn kampaukseenkin."
Matleena, joka kiusottavasti hymähtäen oli jättänyt veljen oman onnensa nojaan, tuli pian purolta yhtä kiiltävän puhtaana kuin Mauno.
Tämä istui ankaran hartaana tulen edessä, vettävaluvat hiussuortuvat kuin pienet kynttilänsydämet pitkin kaulaa. Hän oli epäilemättä kammattu, sillä siitä, missä hiukset olivat jakauksella, loisti iho veripunaisena. Maunoa palelti niin että hän hytisi, mutta hänen siniset huulensa eivät kuitenkaan ilmaisseet, miten vähän häntä itse asiassa nämä puhdistustoimenpiteet miellyttivät.
"Minä luulen, että sinun on vilu", sanoi Matleena, katsellen Maunoa kiharahiustensa läpi, joita hän koetti saada jakaukselle ja kiskoi ja repi, saadakseen ne puhtaiksi ja jos mahdollista sileiksi.
"Josko minua paleltaa! Tietysti minua paleltaa. Minä luulen, että selkäni on aivan jäässä."
Mauno istui hievahtamatta kuin olisi paleltunut jääpatsaaksi ja sen johdosta kadottanut liikkumiskyvyn. Matleena tunsi jonkinlaista katumusta. Hän kiersi äkkiä hiuksensa kokoon rautalangasta tehdyn messinkireunaisen kamman ympärille, minkä hän kiinnitti korkealle niskaan.
Sitte sitaisi hän villahuivin päähänsä ja ryhtyi nopeasti aamuaskareihin. Ensin tietysti "navettatyöt", että saisi pojille ja koko perhekunnalle maitoa. "Eläkevanhus" muuttui äkkiä kokonaiseksi uljaaksi navetta-asujamistoksi. Emäntä pani sitte pöytään eineen "miehille". Hän oli töytätä Mauno-"rengin" suoraan tuleen koettaessaan saada hänet istumaan lähellä sen lämpöä, kun poika, tietäen olevansa renki, halusi antaa isännälle paikan pöydän "yläpäässä".