"No sitte minä lähden", sanoi hän. Matleena hieroi hänen vanhaa karvalakkiaan lumessa ja kaapi nuttua hankiaiskimpaleilla. Hänen mielestään Antti näytti oikein hienolta ja suurtalonpojan kaltaiselta, kun hän kääntyi häneen päin sanoakseen hyvästi, ennenkuin kohotti ovioksia ja läksi ulos.
"Sattuupa minulle onnellinen kohtaus, hevonen ja mies", hymyili hän Maunolle, joka saapui takaisin kuorma täynnä tervanpitoisia männyn juurimukuloita.
"Ptruu, hiljaa, Valakki", sanoi Mauno itselleen. "Tämä on korea kuorma. Eikö ole? Arvelin pinota puut tänne talon eteläpuolelle, että aurinko saa ne kuivata."
Mauno sylkäisi ja osotti paikkaa, minkä hän oli valinnut tarkoitusta varten. "Hyvä on. Onpa erinomaista, kun talossa on oikea renki. Minä lähden nyt myllyyn, että saamme leipää, ja sitte täytyy minun kai hankkia kotiin vähän siemenperunoita."
"Rakkaani, sehän olisi pulskaa", huusi Matleena tuvasta. "Mutta ei meillä ole pannua, missä keittää", vastasi Antti pää ovioksan alla.
"Minä ajattelin paistaa perunat päivälliseksi tuhkassa ja silakan hiilillä, sillä tottahan tuot kotiin silakoitakin."
Emäntä tuli ulos talosta. Hän seisoi kädet esiliinan alla ja jutteli isännän ja rengin kanssa.
"Jos löydät hyviä aineita lusikkoihin ja pesimiin, niin ota joukkoon tulevassa kuormassa", sanoi isäntä. "No hyvästi sitten", lisäsi hän lähtien pikkujuoksua varjoisten puiden lomaan, missä hanki vielä kannatti, vaikka alkoi olla niin lämmin, että emännän oli pakko panna käsivartensa kaareksi päänsä päälle auringon suojaksi, joka nousi ja loisti ja lämmitti. Hän meni taas sisään, mutta huusi ulos rengille: "Tule, niin saat nähdä koreata!"
Mauno kuului panevan hevosen talliin, ennenkuin hän astui sävyisästi sisään.
"Mitä sitten?"