"Näetkö auringon noissa pisaroissa, jotka peittävät koko katon. Kas, miten punaiselta ne loistavat — entä oksat eri väreineen! Niin hienoa ei ole kuninkaallakaan."
"Eei, koreaa se on", myönsi Mauno, "ja lämmin ja hyvä on tässä tulen ääressä."
Hän seisoi tyytyväisenä ja lämmitteli. Helokki piti valkeasta, kuten Maunokin. Se oli paneutunut maata vällyille Matleenan viereen, joka käytti sitä selkänojanaan.
"Mauno, nyt voit jäädä sisälle einettä lepäämään."
"Eipä siihen halua puutukaan", myönsi Mauno arvokkaasti. Hän koetti anastaa itselleen kappaleen vällyjä, joille Helokki oli levittäytynyt maatessaan siinä märehtimässä.
"Siirry, Helokki, sinulla on paksumpi takki kuin minulla", jupisi hän ja saikin loppujen lopuksi verrattain siedettävän paikan eräällä kulmalla vuohen ja sisaren vieressä.
"Minun mielestäni meidän pitää nyt käydä läpi ensimäinen pääkappale pikkukatkismuksesta, sillä huomenna täytyy panna toimeen kinkerikestit", sanoi Matleena mielistelevällä äänellä. Hän alkoi käsittää, että Maunon voitti parhaiten hyvällä. Sekä hän että Antti olivat levottomia, kun pikku veli sai kulkea koko talven opetusta vailla.
"Tiedän varmasti osaavani ensimäisen pääkappaleen", vakuutti Mauno kopeasti.
"Parasta on, ettet kehu", huudahti Matleena närkästyneestä. "Vastaa sitte paikalla toiseen käskyyn!"
"Ei sinun pidä turhaan lausuman Herran Jumalasi nimeä, sillä ei Herra jätä sitä rankaisematta, joka Hänen nimensä turhaan lausuu."