Aikaa kului.
"Oi, jospa vaan aurinko tulis", virkkoi André.
"Oi, josp' aurinko pian tulis!" kertoi isä. "Sitä hän tarvitsee, se vuodattaa lohdutusta hänen sairaasen mieleensä; pimeys turmelee hänet."
Idässä kuumoittava heikko valo, joka koko Tammikuun osoittaa auringon kulkua taivaan rannan alapuolella, kävi ain' enemmän ja enemmän rusoittavammaksi, värihohteisemmaksi.
Viimein ilmestyihe korkea leimuava pyramiidi.
Andrén silmät olivat kääntämättömät tähdätyt itäänpäin. Oi, kuinka hän ikävöi aurinkoa!
Ja aurinko tuli.
"Aurinko tulee!" kajahteli suusta suuhun. Tuhannet sielut riemuitsevat vuos vuodelta kahdennenkymmenennen Tammikuun päivän aamuna.
"Tänään tulee aurinko!"
Ilo lennähti kuni sähkön kipinä sydämestä sydämeen, huoneesta huoneesen. Jokainen, ken vaan saattoi käpäliänsä käyttää, oli jalkeilla.